Tarkka-ampujajoukkojen, US SharpShootersien, ensimmäinen leiri sijaitsi Washingtonin lähellä. Se muodostui useista erilaisista teltoista, joita oli toimitettu monista eri osavaltioista. Pääsosin teltat hieman tiipii-tyyppisiä pyöreitä telttoja, joissa oli pystysuora alareuna. Noita telttoja kutsutaan Sibley-teltoiksi.
_Sibley-tent_
Teltta oli ikään kuin pyöreä wall tent. Toinen paljon esiintynyt telttamalli oli “A -tent”. Jokaiseen Sibley-telttaan majoittui 20 miestä ja A-telttoihin neljä miestä kuhunkin. Mainittakoon, että sodan edetessä A-teltat vähenivät ja niitä korvaamaan tulivat kahden hengen teltat, joita kutsuttiin nimellä “dog-tent”. Dog-tent muodostuu kahdesta yhteen napitettavasta puoliskosta ja näin kahden miehen kantamuksesta muodostui yksi teltta. Kivääreitä voitiin käyttää teltoissa pystysalkoina. Kuljetus sujui tällä tavoin kenttäolosuhteissa paremmin kuin isojen telttojen osalta. Nimitys “dog-tent” tuli siitä, että kokemusten mukaan teltassa ei sateella pysynyt kuivana kuin korkeintaan koira.
Kenttä, jolle leiri oli muodostettu, oli tasoitettu ja enimmät kivet oli poistettu. Teltat oli pystytetty pitkiin rinnakkaisiin riveihin. Yksi rivi muodosti aina yhden komppanian. Noin kolmenkymmenenviiden askeleen päässä miehistöteltoista olivat upseerien teltat. Telttoja oli yksi jokaiselle kapteenille ja yksi kahdelle luutnantille. Miehistötelttojen välissä sijaitsi kenttäkeittiöteltta. Leirialueen vieressä levittäytyi laaja paraatikenttä. Eversti Berdan ja hänen esikuntansa olivat majoittuneet lähistölle.
Herätys oli aamuisin kello 6.30. Päivän harjoitusten, leirin huoltotoimien ja ruokailun jälkeen hiljaisuus komennettiin kello 21:30.
Yhdelle miehelle oli laskettu päivittäisiin muona-annoksiin n. 250g naudan lihaa, joko tuoretta tai suolattua, tai sen sijaan n. 340g pekonia ja vielä n. 550g leipää. Kenttäkeittiöillä oli em. lisäksi käytettävänään ruuan valmistukseen papuja, riisiä, kahvia, teetä ja sokeria. Kahdesti viikossa jaettiin etikkaa, suolaa, siirappia, saippuaa ja kynttilöitä. Ajoittain oli saatavilla myös perunoita ja muita vihanneksia herneiden ja riisin sijaan.
_Leirielämää_
Sunnuntaisin oli aamutarkastukset, jotka käsittivät puku- ja yleisen siisteystarkastuksen.
SharpShooterseilla oli leiriytyessään sodan alkuvaiheissa muonituksen ja muun varustuksen suhteen asiat hyvin. Muuan sotamies Greene kirjoitti kotiinsa Falmouthin leiriltä Virginiasta mm. seuraavaa:
“Meillä on täällä perunoita silloin kuin haluamme. Myöskin kinkkua ja munia on saatavilla, teurastaja käy leirissä melkein joka päivä. Jokaisella aterialla saamme teetä tai kahvia. Tuoretta leipää on joka päivä. Sokeria, maitoa, papuja, itse asiassa kaikkea mahdollista voi ostaa New Hampshireläiseltä kauppiaalta.”
Jokaisella rykmentillä oli oma tavarantoimittaja tai kauppias, “sutler”. Oheisessa kuvasssa sutler-teltta Potomacin Armeijan esikunnassa, Bealetonissa elokuussa 1863. Myynnissä oli monenlaista tarpeellista: sikareita ja irtotupakkaa, sardiinisäilykepurkkeja, puisia kampoja, saippuaa, juustoa, taskupeilejä, hammasharjoja, neuloja, taskukelloja, makkaroita, hilloja, kyniä, mustetta ja paperia.
_Sutler_
Joskus kauppiaat nostivat hintojaan kohtuuttomasti ja se aiheutti närää.
Joulukuussa 1863 sotamies Greene kirjoitti kotiinsa:
“Tupakka on kallista täällä. “Navy” on hinnaltaan kaksi dollaria “plug”ilta. Tuo kyseinen “plug” oli leikkaamatonta tupakkaa, josta sitten loukutettiin sopivan karkeuksista kessua. Sotamies Greene pyysikin korkeiden hintojen vuoksi kotiväkeä lähettämään hänelle kahdeksan paunaa (n. 3,7kg) tupakkaa, ilmeisesti myös aseveljille myytäväksi.
Sitten alkoivat sotatoimet ja lokoisat olot päättyivät. US SharpShooters -joukkojen toiminta perustui paljolti yksittäisen miehen enempään liikkumiseen, kuin keskiverto jälkäväkijoukoilla. Marsseilla ja leireillä alkoi olla pulaa kunnollisista muona-annoksista.
Sotamies Crowell kirjoitti kotiinsa 29. marraskuuta 1863, kun Potomacin Armeija oli taistelussa:
“Me kaikki pärjäämme vielä, mutta muona-annokset ovat vähissä ja pojat ovat tänä aamuna kerta kaikkiaan poikki. Viikon verran olemme syöneet pelkkää huonoa suolaporsasta ja kuivaa leipää, “hardtack:ia”. Kahvia on vielä hieman, tuoretta lihaa saimme viimeksi yli kolme viikkoa sitten. Arvelen, että saamme tänään tai huomenna pehmeää leipää, jos emme lähde marssimaan sitä ennen.”
Sodan alkuvaiheessa miehiä sairastui usein huonosti käsitellyn tai valmistetun ruuan vuoksi. Osuvasti asiasta kertoo kapteeni Stevens:
“Amerikkalaiset osaavat erinomaisesti käristää kaiken ruuan: käristettyä suolaporsasta, käristettyä naudan pihviä ja käristettyä hardtack-leipää, kaikki suorastaan uivat rasvassa. Kapteeni Treppin (Trepp oli Sveitsin kansalainen ja Krimin sodan veteraani) miehet sen sijaan keittävät lihan ja lisäävät joukkoon reilusti vihanneksia. Näin he valmistavat ruuan keitoksi. Erittäin harvoin he syövät käristettyä ruokaa. Se oli jopa kiellettyä. Tämä oli kapteenin väittämän mukaan suurin syy siihen, että heillä oli todella pienet sairaslistat. Muidenkin pitäisi ottaa tästä pikimmiten opikseen ja turvautua tavallista enemmän keitettyyn ruokaan.”
Miten lienee, ottivatko amerikkalaiset opikseen sveitsiläisen kapteeni Treppin ruuanvalmistusmenetelmät?
Oscar McKenzie
COWS #188