Ensimmäinen Gaala jäi väliin kun jäin kotiin lasten kanssa ja lainasin miestäni Katelle. Tällä kertaa pääsin itsekin mukaan ja tapahtuma oli vielä upeampi kuin edellisen vuoden kertomuksista osasin päätellä. Oli mukavaa tavata muitakin harrastajia ja esittäytyä uudessa hienossa puvussa joka vaati loppukesästä jokaisen vapaan hetken. Onneksi Frank jaksoi tukea ja kannustaa sen tekemisessä vaikka itse jo muutaman kerran päätin lyödä hanskat tiskiin ja lähteä juhlimaan hiukan vaatimattomammin. Mutta minkäs teet kun Frankillä oli jo niin hieno juhla-asu että piti tehdä siihen sopiva daami…
Viikkoa ennen Gaalaa pojat olivat yötä mummolassa ja ompelin koko viikonlopun. Edellisellä viikolla sain tehtyä sovitusnuken jota ilman ei sovittamisesta ja laskosten kokeilemisesta olisi tullut mitään.
Kärsivällinen mieheni seurasi kuinka päivät kävin töissä ja illat taistelin, torstaina pojat pakattiin taas mummolaan ja läpi torstai-perjantaiyön Katen kanssa ommeltiin. Hänen pukunsa muotoutui oikeastaan vasta perjantaiaamuna kun itse vielä käsin lisäilin pitsejä ja yksityiskohtia omaan pukuuni. Meidän piti lähteä matkaan hyvissä ajoin, mutta menihän se neljän ruuhkaan kuitenkin. Päivällä Kate haki Bullrider Josien ja Frank haki lapset ja mummon meille lasten lisäksi myös koiravahdiksi. Kaiken sen valvomisen ja levottomien juttujen jälkeen Frank ei päästänyt meitä naisia rattiin vaan ohjasti vankkurimme turvallisesti perille – viimeiset kilometrit jo kaljamukin kuva silmissä!
Perille saavuimme vasta illalla ja huomaamatta jäi syöminenkin välistä.
Ensin tunsin itseni hiukan ulkopuoliseksi kun Frank ja Kate saivat saapuessaan baarissa kaiken huomion ja Josie karkasi omille teilleen. Kirjauduimme motelliin, purimme auton ja hyvinhän tuo tuli purettua, eräätkin huoneessamme kävijät sanoivat että siellä näytti heti siltä kuin siellä olisi asuttu jo ainakin viikko. Vasta kun saavuin naistoimikunnan kokoukseen tunsin olevani tutussa porukassa. Oli kiva nähdä minulle uusia kasvoja ja saada oikeat kasvot nettituttavuuksille. Pienessä huoneessa oli tunnelmaa!
Kokouksen hajaannuttua Kate kiinnitteli siinä illalla vielä viimeisiä pitsejä ja itse kiinnitin poloneesiin puputupsun laskosten huipulle ja tein hissin hameen laahukseen että pääsen puvun kanssa myös tanssimaan. Yöllä piti vielä lähteä porukoita kurkistelemaan ja petiin pääsin vasta ’hyvin aikaisin’. Lauantaina nukuimme pitkään, peräti puoli kymmeneen, kävimme aamiaisella ja puolen päivän aikaan alkoi yhdistyksen kokous. Kokouksessa näkyi yllättävän paljon porukkaa, syntyi keskustelua, mutta hienosti kokouksen puheenjohtajana toiminut Slowhand Mac piti järjestyksen yllä. Tiukka asiallisuus salli kuitenkin pienen huulenheiton… Kokouksen jälkeen oli saunat kuumina, mutta ajan puutteen vuoksi vetäydyimme heti huoneeseen valmistautumaan. Frank siistittiin, ja hiukan vastentahtoisesti hän alkoi sonnustautua kun me Katen kanssa väkersimme kampauksia ja puolipukeissa otimme vastaan myös Karhun ja Girtyn päivittelemään pynttäytymistämme. Girty sai pikakurssin korsetin kiristämisestä ja naisten alusvaatteista. Bullrider Josie oli valmistautunut tahollaan ja kyseli peräämme kun kello oli jo yli viiden.
Kun sitten muodikkaasti myöhässä pääsimme lähtemään syömään oli meitä kolme komeaa paria jotka saliin saapuessa käänsivät päitä!Vaan kyllä siinä kääntyili omakin pääni. Paikalla oli kerrassaan upeaa väkeä. Miehet olivat niin komeita ja naiset niin kauniita. Kaikki olivat pukeutuneet asiallisesti – ketään en nähnyt T-paidassa. Muutama cowboy ja trapperi antoivat maustetta juhlavaan joukkoon.Söimme kaikessa rauhassa. Pöytäseurueessamme istuivat seurassani Frank Wolf, Kate Cat Carbine, Bullriden Josie, Girty, Felina NightEagle ja Ringo Kid. Kate kävi hakemassa seurueellemme punaviinipullon ja siinä sitten seurasimme alkavia juhlallisuuksia. Frank aitona herrasmiehenä nousi ja auttoi tuolista/tuoliin tarvittaessa. Pidimme pöydän savuttomana ja siksi lopulta joukkomme hiukan hajaantui
Taikuri Luttisen numeroa seurasimme tanssilattian baarinpuoleiselta sivustalta ja hyvä niin, sillä ohjelma oli niin hauska että tuolilta olisi voinut pudota. Etenkin Lady Elenan avustamat köysitemput olivat loistavia!Ohjelmassa seurasi palkintojen jakoa, muistamisia ja seläntaputteluja. Terveiset Maukoselta Wolfin herrasväelle lämmitti. ’HunnyBall’ Heyes oli kovin otettu Naistoimikunnan huomionosoituksesta. Toivottavasti valokuvaajat olivat valppaina! Välillä juhlakansa päästettiin hakemaan virvokkeita ja jaloittelemaan ja sitten alkoivat arpajaiset. Kukin vuorollaan kävi hakemassa palkintonsa, jotkut useammankin. Olisi ollut mukava jos jokainen kävijä olisi esitelty nimeltä. Osittain niin tapahtuikin, mutta uusien jäsenten ja tällaisten enemmän sivusta seuranneiden kannalta ’vanhojen tuttujenkin’ nimet olisi halunnut kuulla. Olisihan se kiva tulla itsekin esitellyksi. Juhlallisuuksien lopussa palkittiin myös tilaisuuteen parhaiten pukeutuneet. Motellin henkilökunta valitsi hohdokkaimmiksi gaala-puvuiksi herra ja rouva Wolfin asut. Parhaina ’perioodipukeutujina’ palkittiin Wild Cat Annie ja Karhu.
Juhlallisuuksien jälkeen ovet avattiin yleisölle ja paikalle saapui humppaorkesteri ja muutama tanssipari. Vetäydyimme motellin toiseen osaan, pieneen ja idylliseen kabinettiin jonka nurkassa Virtual Reality Boys aloitteli bluegrass –musisointia. Sitä oli mukava kuunnella ja vielä mukavampaa oli kun tilan keskeltä vietiin pöydät ulos ja Redhead Jo ohjasi meidät tanssimaan. Porukka seurusteli keskenään, kuppikuntia syntyi ja purkautui. Mielestäni kaikki käyttäytyivät mukavan hillitysti (persoonallisuuksiensa mukaan). Kukaan ei astunut laahukseni päälle ja vaikka kuinka ahtaasta välistä kuljin en tuntenut jääväni jumiin.
Pienessä tilassa pääsi ihastelemaan muiden pukuja ja oma ehdoton suosikkini oli Big Jaken vaimon täydellinen hillitysti koristeltu liila juhlapuku. Goldien puku oli hieno, joskin hiukan tumma ja koristelematon juhlapuvuksi, Pearl Thunderheartin puku fantastinen. Muita lemppareitani olivat Felinan ’Tuulen Viemää’ –puku ja vaikutuksen tekin myös Redhead Jo:n ’maallisempi’ puku. Marilynin mekko oli myös hieno, Lady Elenalla aivan hänen itsensä näköinen tyköistuva punainen puku. Mainittavia olisi vielä useampiakin, mutta en tunnistanut henkilöitä… Toivottavasti hyviä kuvia näistä puvuista löytyy! Ainoa marmatusta aiheuttanut yksityiskohta puvuissa yleensäkin oli että hameet olivat liian lyhyitä! Hameen kuuluu ylettyä lattiaan edestäkin, vähintään lakaista alustaa takaa. Moni puku olisi ollut paremman näköinen ja istuvampi jos alla olisi ollut korsetti tai puvussa itsessään luut, kuten aikanaan kuului olla. (Tieto lisää tuskaa…)Pitkään jatkunut univelka alkoi vaivata jossain vaiheessa tätäkin juhlijaa ja houkuttelin Frankin lähtemään kanssani huoneeseemme. Huoneessa riisuuduin tyytyväisenä siitä että tihkuisesta säästä huolimatta puku oli edelleen puhdas ja kunnossa – kiitos huomaavaiselle juhlaväelle. Kampauksen purin vasta kotona.
Sunnuntai aamulla oli herätys taas 9.30. Kävimme syömässä ja pirteinä tervehdimme muitakin ’aamuvirkkuja’. Sitten olikin jo aika ryhtyä pakkaamaan tavaroita lähtökuntoon sillä kotipuolessa talvi oli yllättänyt ja olimme liikkeellä kesärenkailla. Matkalla näkyi paljon tieltä ajaneita autoja, mutta itse pysyimme tiellä ja saavuimme takaisin kotiin vielä valoisan aikaan. Pää oli pyörällä ja olo muutenkin omituinen. ’Siviilit’ näyttivät kovin arkisilta ja itsekin tunsin haalistuvani tylsäksi. Yhä uudelleen kävin mielessäni läpi viikonlopun tapahtumia, tunnelmia ja olotiloja ja ne tulevat lämmittämään sisintäni vielä pitkään. Maanantain olin vielä kotona lasten kanssa ja tiistaina ei työkaverit millään ymmärtäneet että taas osa minusta jäi 1800 –luvulle muiden wanhaan länteen hurahtaneiden luokse.
Rakkain terveisin, seuraavaa tapaamista odotellen, Patricia “The Pet” Wolf