Musiikki, tanssi ja wanha länsi

by Weasel

Old Time Music


Monet cowboy-kulttuurista kiinnostuneet virheellisesti kuvittelevat nykyajan stetsonien, bootsien, rivitanssien ja country-musiikin kuuluvan aitoon cowboy- ja old west-perinteeseen. Kauempana totuudesta ei voitaisi olla. Nämä ovat Hollywood westernien ja Nashvillen viihdeteollisuuden aikaansaamia yleisiä virheellisiä käsityksiä.

1700- ja 1800-luvuilla Amerikassa vaikuttivat voimakkaasti perinteiset eurooppalaiset tyylit ja arvot, niin vaatetuksessa, musiikissa kuin tanssissakin. Kuten turkismetsästyksen kehityksellä oli suora syy-yhteys Eurooppalaiseen hattumuotiin, niin myös hienostopiirien musiikki- ja tanssimieltymykset olivat lähtöisin Eurooppalaisista trendeistä, joita seurattiin erittäin tiiviisti. Kaupungeissa “tyylitaju” varsinkin ylemmissä luokissa oli voimissaan ja kaikki mikä oli hienoa Lontoossa tai Pariisissa oli hienoa myös Amerikassa, olipa kysymys niin käytöstavoista, vaatetuksesta, tanssista kuin musiikista. Käytännössä tämä tietysti vaikutti myös kansaan. Jokainen joka halusi olla jotakin pyrki tietysti käyttäytymään ja pukeutumaan aikakauden mukaisen arvon ja tyylin mukaisesti, vaikka mitään edellytyksiä ei olisi ollutkaan. Tämän seurauksena erityisesti rajaseuduilla vaatetuksessa saatettiin jopa yhdistellä kaikkea mitä hienoksi koettiin tai saatavilla oli. Räikeimmin tätä tapahtui tietysti intiaanien joukossa, jotka pukivat päälleen mielestään hienoimmat ja koreimmat valkoisten päähineet ja vaateparret jos vain käsiinsä saivat.

Tavallisen kansan parissa vanhat perinteet olivat voimissaan, erityisesti eristyneillä seuduilla, joissa maailman menosta ei juurikaan ollut tietoa. Uusien maahanmuuttajien sekä orjien asuttaessa itärannikon seutuja, sekä erityisesti 1800-luvun lopulla sisällissodan jälkeen kiihtyi eri tyylien sekoittuminen. Tämän myötä alkoi syntyä myös uusia musiikin ja tanssin tyylejä. Monia perinteitä on silti säilynyt eristyneillä seuduilla, kuten Appalakkien vuoristossa, lähes muuttumattomana aina 1900-luvun alkupuoliskolle asti.

Monet nykyiset popularisoituneet käsitykset vanhasta lännestä, cowboy-kulttuurista ja intiaaneista ovat siis 1900-luvun puolella syntyneitä elokuvateollisuuden ja populaarikulttuurin, sekä moraali- ja arvokäsityksen idolisoimia taruja. Tähän kehitykseen ei tietenkään ole voinut olla vaikuttamatta cowboy-aikakauden päättymisen jälkeen syntynyt “kioskikirjallisuus”, joka jossain muodossa myös pani alulle tämän kehityksen.

Onneksi totuus on kuitenkin tarua ihmellisempää ja aiheeseen syvemmin perehtymällä voi löytää, “populaari-westerniä” paljon laajemman ja mielenkiintoisemman Uuden Maailman.