Wild Bill

Toivo Maukonen aka Wild Bill #095, C.O.W.S:n Ikäpresidentti

By: Lefty Jones

Topi Vuonna 1921 syntyneen Toivo Maukosen, eli Wild Billin elämä sisältää melkoisia legendan aineksia. Toivon ollessa 2-vuotias lähti hänen isänsä, Torppari Wiljam Maukonen, Kanadaan jättäen vaimonsa, Senjan, kotiin Saarijärvelle. Perheen oli tarkoitus seurata myöhemmin perässä, mutta perheen hengettären päätöksestä matka uudelle mantereelle jäi tekemättä. Toivo näki isänsä seuraavan kerran vasta aikamiehenä, kun tämä tuli käymään Suomessa 1967. Kanadassa Wiljam oli toiminut ammattimetsästäjänä Athabaskajärven erämaissa, elättäen itsensä saalistamalla pääasiassa ansalangoilla ja pienoiskiväärillä lihaa ja turkiseläimiä.

Ammuntaan ja metsästykseen Toivo perehtyi jo aivan pienestä pitäen, sillä elinympäristö tarjosi lukuisia mahdollisuuksia harjoittaa tarveammuntaa metsästyksen merkeissä. Nuori Toivo osoitti niin suurta lahjakkuutta ammuntaan, että naapuri, Jalmari Poteri, innosti Toivon mukaan Suojeluskuntatoimintaan. Sieltä matka kulki talvisodan alun myötä tarkka-ampujaksi rintamalle. Sotakokemuksistaan Toivo ei suuremmin huutele, mutta kertoo kysyttäessä joutuneensa tarkka-ampujana useamman kerran tähtäämään ja ampumaan vihollista. Pikkutarkkana ampujana Toivon työkaluna toimi suomalaisesta ja venäläisestä kivääristä erikoistyönä teetetty tarkka-ampujan kivääri, johon Toivo itse latasi soveltuvat patruunat siten, että osumapiste on 150 metrin matkalta kahden euron kolikon alalla.

Sodan jälkeen nuoren miehen elämässä seurasi vuoden jakso, jolloin hän toimi rajavartijana. Ylläpitääkseen ampumataitoaan hän harjoitteli ampumalla pienoiskiväärillä 20 metrin matkalta puukonterään. Nappiosumasta luoti halkesi kahtia. Erään kerran työtoveri astui ampumalinjalle tupakka hampaissa ja kehoitti Toivoa ampumaan sen poikki. Toivo teki työtä käskettyä ja rajajääkäri Eilola säikähti perinpohjaisesti.

Myöhempinä vuosina Toivon elämässä seurasi ahkeran mestästäjän ura, jonka aikana kellistyi mm 12 karhua, joista viimeisin Kanadassa 1995, toivon ollessa jo 74-vuotias, itse tehdyllä nallilukkoisella suustaladattavalla mustaruutikiväärillä. Suustaladattaviin ja muihin mustaruutiaseisiin Toivo siirtyi näön heikkenemisen pakottaessa lopettamaan pienoskivääriammunnan 1980-l taitteessa. Mustaruutiaseilla Toivo on ampunut itselleen mm kymmenen Suomen mestaruutta, sekä useita muita arvokisasijoituksia mukaanlukien kaksi PM-hopeaa. Kanadasta haetun karhun jahtiin liittyy Toivon mukaan seuraavanlainen tarina:

Yli puolet viikon metsästysajasta oli jo karhuja kytätty koko 7 hengen porukan voimin, saaliista oli saatu vain heikkoja kuulohavaintoja. Topin kaverit olivat jo kyllästyneet lavalla istumiseen ja kyttäämiseen. Kaverit puhuivat testeistä ja houkuttelivat Topiakin mukaan Timminsiä testaamaan.
“Kaupungilla astelimme päivällä hämärään huoneeseen, missä neonvalot välkkyivät ja rytmimusiikki pelasi. Olipa lavalla pitkanhujakka tyttölapsikin taidettaan esittämässä. Ei se vielä tämä, mutta kun lavalle astui entistä hemaisevampi taiteilija ja numeronsa lopuksi hipaisi lännenhattuni päästäni, piti hattuaan sulojensa suojana ja vielä lopuksi vetäisi sen viivasuoraan alhaalta ylös rintamuksille asti ennen kuin palautti hattuni. No enhän minä hattua hikiseen päähäni suoraan pannut, silmille nostin, nuuhkaisin sulotuoksuja oikein antaumuksella ja havaitsin, ettei noita tuoksuja Kanadan karhukaan voi vastustaa. Pojille vielä kehaisin, että 48 tunnin sisällä karhu on sitten nurin”, muistelee Topi “metsästysseikkailuaan”.

Hattutemppu tepsikin ja Toivo Maukonen kaatoi suustaladattavallaan seuraavan päivän iltana 12. karhunsa Kanadan erämaassa Ontariossa. Kello oli jo liki 8 illalla kun karhu tuli tähtäimeen. Iltapimeässä 74-vuotias veteraaniampuja tarvitsi vain yhden hengenpaikalle tähdätyn laukauksen ja karhu solahti jaloiltaan kuin rautakanki kaivoon.

“Kyllä olisi pitänyt kokeilla tuota hattutemppua sille Ranuan eläintarhassa lintuja vainonneelle karhullekin. Monesta kammarista Suomestakin löytyisi karhunpettäviä hajuja hattuun, kunhan vain pyssymies olisi hatun omistajana. Kun vielä mustaruutipyssyllä saisi karhua jahdata, olisi siinä pöllähdyksessä ruokasa tuoksu, mutta suustaladattavan taakse tarvitaan mies, jonka sydän ei väräjä liikaa kiperässäkään paikassa. Mustaruutiaseella kun ei ammuta kuin kerran ja silloin pitää karhun kanssa olla tappamisen meininki matkassa”, neuvoo Topi Maukonen nuorempiaan.

Maukosen kunniajäsenyys

Villiin länteen Toivo on omien sanojensa mukaan tutustunut jo alta kymmenen ikäisenä seikkailukertomuksia ja lännenelokuvia katsomalla. Heikentyneen näkökyvyn takia varsinainen kilpailu on ollut vähäistä, muta erilaiset nopeus- ja lähitarkkuustehtävät ovat tulleet erittäin tutuiksi. Pikavedossa Toivon henkilökohtainen ennätys on päälle 70- vuotiaana ammuttu 0.33s. Chippewan SM- pikavetokisoissa 2003 Toivo näytti nuoremmilleen närhenmunat vetäessään traditionalissa ajaksi 0.68s. Open- luokan aika 0.72s ei sekään ole mikään huono suoritus, sillä tuolloin ikää oli jo 82 vuotta. Toivon mukaan lapsenlapsilla oli ukin kanssa todella kivaa tämän harjoitellessa olohuoneessaan pikavetoja aidolla 1880 Coltilla. Kuultuaan C.O.W.S:n perustamisesta Toivo liittyi jäseneksi 2001 ja sai tuolloin jäsennumeron 95.

Pikaveto- ja länneharrastuksen tuomisina Toivo on ystäviensä kanssa kehitellyt pienimuotoisen villin lännen shown, jossa ammutaan mm pikavetoa ja näytetään, miten viilipurkki saa kyytiä nopean ja tarkan vedon ansiosta. Toivon mukana villin lännen ja Lapin historiassa on samankaltaisuutta niin paljon, että siitä voisi jopa kehittää matkailullista vetonaulaa. Toistaiseksi ei kairoille ole löytynyt innostunutta yrittäjää kehittelemään Toivon ideaa.

Tutustuin Toivoon edellämainitun 2003 Renden tunnelmissa ja siinä yhteydessä on pakko sanoa kyseessä olevan todella varsinaisen teräsvaarin. Nukkumaan mennessään hän ilmoitti, ettei tarvitse sänkyä, hänellä on huopa ja teltassa olkia maassa. Pienen vääntämisen jälkeen Toivo saatiin suostumaan Nato-punkkaan edes yhdeksi yöksi. Saman tapahtuman yhteydessä juttelimme, totta kai, aseista ja muista ammuntaan liittyvistä ja ei voi kuin ihailla miehestä löytyvä tietoa ja taitoa. Kaikkein eniten kiinosti Toivon ase, 1880 aito Colt, joka oli viimeisen päälle pidetty ja hoidettu työkalu. Toivon mukaan ase on saattanut olla tositoimissa oikeassa villissä lännessä. Aseistaan Toivo pitää ilmeisen hyvää huolta, sillä kyseinen Colt oli erittäin kevyen ja liukkaan oloinen. Toivo piti omana tietonaan, mitä kaikkea aseelle oli tehty, mutta kädessä kokeillessa kyseessä oli todella hieno kappale asehistoriaa. Yhden ”salaisuutensa” Toivo sentää innokkaalle märkäkorvalle paljasti ja se oli: Rypsiöljy. Toinen neuvo kiinnostuneelle kuulijalle oli, että. ”ei se pammaus vaan osuma”.

Lähteet: Koillis- Lappi, Lapin Kansa; Arkistot