69 results for historia

C.O.W.S. ry

Classic Old Western Society of Finland eli C.O.W.S. on Suomen johtava vanhan lännen harrastajien yhdistys.

Yhdistyksen historia

C.O.W.S. perustettiin vuoden 1999 toukokuun puolessa välissä Somerolla, jonne Ray Tulk oli kutsunut kymmenen innokasta Villin Lännen harrastajaa. Aiemmin oltiin todettu Suomessa olevan kasvavaa kiinnostusta Cowboy Action Shooting -ampumaharrastusta kohtaan, mutta täältä puuttuvan taho, joka organisoisi kyseistä toimintaa. Päätettiin itse kokoontua asian tiimoilta ja katsoa, mitä saataisiin aikaiseksi.

Alusta lähtien oli selvää, että perustettava yhdistys ei tulisi keskittymään pelkästään Cowboy-ammuntaan. Se toki tulisi näyttelemään merkittävää roolia yhdistyksen toiminnassa, mutta varsinainen toiminta-ajatus oli koota yhteen Villistä Lännestä tavalla tai toisella kiinnostuneita ihmisiä.

Jo perustamiskokouksessa oli läsnä laaja kirjo alan harrastajia. Ampujien lisäksi paikalla oli pikaveto- ja gunplay-harrastajia, asekeräilijöitä, ratsastajia, Western-tarvikkeiden myyjiä, ase- ja ampumatarvikekauppiaita, historian tutkijoita jne. Puheenjohtajaksi valittiin Ray Tulk ja varapuheenjohtajaksi Mad Dog Reno. Sihteerin tehtävän vastaanotti One Eye Willy. Yhdistyksen nimeksi valittiin Wild West Club of Finland, mutta koska pian selvisi, että sen niminen yhdistys oli jo olemassa, jouduttiin tilalle keksimään uusi nimi. Monien ehdotusten joukosta valittiin Classic Old Western Society of Finland, eikä vähiten sen nasevan lyhenteen “COWS” johdosta.

Perustamiskokouksessa määriteltiin puitteet, joiden sisällä yhdistys tulisi toimimaan. Tarkoituksena on edistää Villin Lännen historian ja aseiden tuntemusta sekä perinteisten Lännen aseiden keräily- ja ampumaharrastusta – myös jäljitelmäaseilla. Samoin yhdistyksen tarkoituksena on edistää perehtymistä Villin Lännen ajan vaatetukseen, musiikkiin, ruokakulttuuriin, ratsastukseen, intiaanikulttuuriin sekä tutkia suomalaisten siirtolaisten vaiheita suuressa Lännessä. Mitään tiukkoja aikarajoja ei asetettu, joskin yleisesti ajatellaan Villin Lännen ajallisesti sijoittuvan 1800-luvun jälkimmäiselle puoliskolle, jolloin Yhdysvallat koki voimallisen laajenemisen mantereen länsiosaa kohti.

Täytyy silti todeta, että COWSista löytyy myös varhaisemman Pohjois-Amerikan harrastajia. Mukana on esimerkiksi piilukkoasein varustetuneita Mountain Man- ja intiaaniharrastajia.

Toiminta alussa

COWSin toiminnan alkuvaiheessa kesällä 1999 oli tärkeää levittää tietoa yhdistyksen olemassaolosta ja hankkia mukaan lisää jäseniä. Ase-lehti julkaisi artikkelin yhdistyksen perustamisesta ja esitteitä jaettiin ahkerasti, mutta eniten julkisuutta toi varmasti Ellivuoren Gun Show, jossa COWSilla oli näyttävä osasto ja jossa yhdistys järjesti kaksi pienimuotoista Villin Lännen esitystä, joissa ammuttiin lännenvaatteissa paukkupatruunoilla ilmapalloja, heiteltiin veistä, lassottiin ja paukuteltiin ruoskaa. Pienistä kommelluksista huolimatta palaute oli erittäin myönteistä sekä yleisön, että järjestäjien taholta.

Toinen kesän tai oikeastaan syksyn kohokohdista oli Suomen ensimmäinen Cowboy Action Shooting-kilpailu. Järjestäjäksi ehti ennen COWSia Lahden Silhouette & Practical Kerho ry.

Yhdistykseksi ja ampumaseuraksi

Toukokuun lopulla 2000, kevään vaihtuessa kesäksi koitti vuosituhannen ensimmäisten suomalaisten Cowboy-ammuntakilpailujen aika. Kaksipäiväiset kisat järjesti COWS yhdessä Action Shooting Clubin kanssa.

Heinäkuussa 2000 matkapuhelimet piippailivat ahkerasti, kun yhdistyksen sihteeri One Eye Willy ilmoitteli tekstiviesteillä hallituksen jäsenille COWSin hyväksymisestä rekisteröidyksi yhdistykseksi sekä lääninhallitukselta saadusta luvasta toimia ampumaseurana.

Nykypäivä

Lisätietoja viimeaikojen ja tulevista tapahtumista löydät näiltä www-sivuiltamme. Parhaiten tieto tavoittaa sinut tietysti COWS:n jäsenlehdessä Chronicle, joka postitetaan jäsenille. Lähde mukaan, meitä on jo yli 400!

Alias-nimen valinta sekä käytössä olevat aliakset

Jokaisella Classic Old Western Society of Finland ry’n jäsenellä on käytössään oma Alias nimi, jolla hänet tunnetaan yhdistyksen piirissä. Ohjeet aliaksen valintaan ja listan varatuista aliaksista löydät Alias Gallerystä.

Alias on aikanana tullut tavaksi lännenharrastajien piirissä jo pelkästään luomaan vanhan lännen tunnelmaa, on sitten kyse ampumakilpailuista tai historian elävöittämisestä. Samalla se on kuitenkin myös hyvä tietoturvaa edistävä työkalu, koska esim. kisatulokset ja osallistujalistat voidaan laatia nettisivuille juuri niillä nimillä, joilla toisemme tunnemme, käyttämättä niitä toisia, ns. oikeita nimiä.

Toisaalta aliasnimet sopivat villinlännen teemaan. Leireillä, kisoissa ja muissa tapahtumissa* voit halutessasi omaksua aliaksesi ohella vaikka kokonaisen uuden elämän. Leirinuotioilla voit kertoa oikeasta itsestäsi juuri sen verran kuin haluat – kukaan ei ala elämästäsi heti utelemaan, aivan kuten ei olisi udeltu villin lännen rajaseudullakaan. Toki leirinuotioilla keskustellaan maailman sivu kaikesta mahdollisesta, mutta tärkein teema on yhteinen kiinnostuksen kohde, vanhan lännen historia, villinlännen aseet ja elämä rajaseudulla.

Millä nimellä sinä haluaisit tulla kutsutuksi?

*) Poikkeus tähän on luonnollisesti yhdistyksen kokoukset yms.

Chroniclen SUURI viihdekysely

Elokuvat, TV-sarjat ja lännenkirjallisuus lienevät suosituimpia ikkunoita vanhan lännen historiaan – siitäkin huolimatta, että viihteen tarkoitus on nimensä mukaisesti ensisijassa viihdyttää, ei opettaa. Chronicle kerää nyt tietoa jäsenistön suosikkilänkkäreistä. Vastaa alla olevaan kyselyyn ja ole mukana arvonnassa. Kyselyn tulokset julkaistaan tulevaisuudessa lehdessämme – nimettöminä tottakai.

Kaikkien vastaajien kesken arvomme Kustannus Oy Jalavan lahjoittaman kirjan Ruutia valkokankaalla – elokuvien villi länsi (Pertti Avola, 2017).

P.S. Termin “lännenelokuva” saa tässä ymmärtää laajasti koskemaan koko Pohjois-Amerikan rajaseudun historiaa.

h2. Vastauslomake

Vastausaika on päättynyt.

Sacred Legacy “’ Edward S. Curtisin valokuvanäyttelu Kuopiossa

Kuopion VB-valokuvakeskuksessa on tarjolla 3.06. “’ 28.08.2016
Sacred Legacy “’ Edward S. Curtis and The North American Indian
Intiaanit “’ valokuvanäyttely. Näyttelyssä on esillä Edward S. Curtisin klassisia valokuvia Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoista.

“Yhdysvaltalaisen valokuvaajan Edward S. Curtisin legendaariset kuvat Pohjois- Amerikan intiaaneista yli sadan vuoden takaa nä̈hdään ensi kertaa Suomessa. Intiaanit “’ Sacred Legacy -näyttely sisä̈ltää̈ kuusikymmentä korkealaatuista vedosta Curtisin alkuperäiskuvista. Curtisin taidokkaat muotokuvat nuorista ja iä̈kkäistä intiaaniheimojen edustajista tuovat koskettavan lä̈helle alkuperäiskansojen ylpeyden omista juuristaan ja kulttuuristaan. Kuvat kertovat intiaanien elämän muutoksesta ja muistuttavat historian raskaista koettelemuksista. Intiaanit “’ Sacred Legacy -näyttelyn on tuottanut FEP Photo (Foundation for the Exhibition of Photography), ja sen ovat kuratoineet Christopher Cardozo ja Todd Brandow.” (VB Valokuvakeskus)

Samaan aikaan valokuvakeskuksessa ovat myös näyttelyt;

Máttut – Juuret, Pohjoisen alkuperäiskansan kuvia, Saamelaismuseo Siidan kokoelmista

Kon-Tiki II – Tupac Yupanqui – Rahiti Tane
Dokumentaarisia valokuvia Perusta ja Tyyneltämereltä Inka-imperiumin aikaisten balsalauttojen tutkimusretkestä vuonna 2015-2016

“Lisätietoa VB valokuvakeskuksen nettisivuilta”:http://vb-valokuvakeskus.fi/

Show Day ja C.O.W.S. Spirit of the Game -ilta 11.6.2016 Ruotsinpyhtäällä

Rendezvous historialeiri on avoinna yleisölle “Show Day Lauantaina” 11.6. kello 13-17. Lisäksi kaikki C.O.W.S. ry:n jäsenet ovat tervetulleita C.O.W.S. Spirit of the Game -iltaan samana päivänä kello 17 alkaen. Leirillä on yöpymismahdollisuus. Katso tarkemmin “tapahtuman internetsivuilta”:http://www.rootsinpyhtaa.fi/rende2016/

Huomaathan myös, että Buckskinner SM kilpailut järjestetään Seuraavana päivänä, eli sunnuntaina 12.6. kello 11 alkaen. Kilpailupaikka on Ruotsinpyhtään ampumarata.

Sacred Legacy “’ Edward S. Curtisin valokuvanäyttelu Kuopiossa

Kuopion VB-valokuvakeskuksessa on tarjolla 3.06. “’ 28.08.2016
Sacred Legacy “’ Edward S. Curtis and The North American Indian
Intiaanit “’ valokuvanäyttely. Näyttelyssä on esillä Edward S. Curtisin klassisia valokuvia Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoista.

“Yhdysvaltalaisen valokuvaajan Edward S. Curtisin legendaariset kuvat Pohjois- Amerikan intiaaneista yli sadan vuoden takaa nä̈hdään ensi kertaa Suomessa. Intiaanit “’ Sacred Legacy -näyttely sisä̈ltää̈ kuusikymmentä korkealaatuista vedosta Curtisin alkuperäiskuvista. Curtisin taidokkaat muotokuvat nuorista ja iä̈kkäistä intiaaniheimojen edustajista tuovat koskettavan lä̈helle alkuperäiskansojen ylpeyden omista juuristaan ja kulttuuristaan. Kuvat kertovat intiaanien elämän muutoksesta ja muistuttavat historian raskaista koettelemuksista. Intiaanit “’ Sacred Legacy -näyttelyn on tuottanut FEP Photo (Foundation for the Exhibition of Photography), ja sen ovat kuratoineet Christopher Cardozo ja Todd Brandow.” (VB Valokuvakeskus)

Samaan aikaan valokuvakeskuksessa ovat myös näyttelyt;

Máttut – Juuret, Pohjoisen alkuperäiskansan kuvia, Saamelaismuseo Siidan kokoelmista

Kon-Tiki II – Tupac Yupanqui – Rahiti Tane
Dokumentaarisia valokuvia Perusta ja Tyyneltämereltä Inka-imperiumin aikaisten balsalauttojen tutkimusretkestä vuonna 2015-2016

“Lisätietoa VB valokuvakeskuksen nettisivuilta”:http://vb-valokuvakeskus.fi/

Wanhaa Länttä jo vuodesta 1999!

Classic Old Western Society, lyhyemmin C.O.W.S., on yhdistys joka pyrkii sisällyttämään toimintaansa kaiken mahdollisen vanhaan länteen liittyvän. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää legendaarisen vanhan lännen historian, kulttuurin ja aseiden tuntemusta sekä perinteisten lännenaseiden keräily- ja ampumaharrastusta.

Samoin C.O.W.S pyrkii kokoamaan yhteen henkilöitä, jotka haluavat perehtyä Villin Lännen vaatetukseen, musiikkiin, tanssiin, ruokakulttuuriin, ratsastukseen ja kulttuuriin. Seuran toiminta ei suinkaan rajoitu Cowboykulttuuriin, vaan mukana on myös intiaanikulttuureista sekä rajaseutujen eri ammattiryhmistä kiinnostuneita henkilöitä, C.O.W.S Buckskinners-jaostosta löytyy 1700-luvun harrastajia, vuorten miehiä ja turkispyytäjiä. Lisäksi C.O.W.S on edistää suuren lännen suomalaisten siirtolaisten vaiheiden tuntemista.

Historian elävöittämis harrasteet ovat suuressa suosiossa ympäri maailman, ja C.O.W.S pyrkiikin toiminnallaan kansainvälisyyteen ylläpitämällä yhteyksiä muihin harrastajaryhmiin, sekä vierailemalla leireissä ja kilpailuissa ympäri maailman.

Suuri osa C.O.W.S harrastajista harrastaa myös ampumista, joko suustaladattavilla mustaruutiaseilla tai 1800-luvun loppupuolen panosaseilla. Mustaruutiaseilla kilpaillaan paitsi tarkuudessa myös ns. Woodswalk radoilla, joissa ammunnan lisäksi saattaa olla esim. tulentekoa ja kirveen heittoa. Panosaseilla käytävä Cowboy Action Shooting on vauhdikas ja näyttävä kansainvälinen ampumaurheilulaji, jossa kilpailijat kilpailevat villin lännen kesyttämiseen käytetyillä aseilla; yksitoimisilla revolvereilla, vipulukkoisilla kivääreillä ja 1800-luvulle tyypillisillä haulikoilla tai niiden jäljitelmäaseilla.

Useat yhdistyksemme jäsenet asennoituvat harrastukseen hyvinkin syvällisesti, mutta ennen kaikkea tarkoitus on pitää hauskaa “Spirit of the Game”- ja “Code of the West”-hengessä…

Läykän rende 11.-20.7.2014

Traditionaalinen Läykän Rende! Tuo käymättömistä korpimaista vihoviimeinen odottaa taas valloittajiaan. Buckskinnerit ja intiaanit kulkevat sinne laajojen erämaiden halki ja pystyttävät leirinsä ruohotasangolle. Siellä aurinko paistaa ja lauhkeat tuulet tuovat vilvoituksen. Jos tunnet voivasi ottaa haasteen vastaan, niin suuntaa vankkurisi kohti historiallista länttä.

Tarkempaa tietoa lähempänä ajankohtaa. Seuraa myös “COWS Facebookissa”:https://www.facebook.com/groups/163201567036766/

CAS-ammunnan aloittaminen

CAS eli Cowboy Action Shooting -ammunta ei ehkä ole helpoin ampumaurheilulaji uuden ampujan aloitettavaksi. Ampuja tarvitsee esimerkiksi lajin henkeen sopivia asusteita, asevyön ja muita varusteita. Lisäksi lajissa tarvitaan neljä asetta, joiden hankinta voi olla haastavaa, jos aselupia ei ole ennestään. Vipulukkokivääri ja lajiin sopiva haulikko ovat toki helppoja hankintoja esim. metsästäjälle, ja niiden hankinta onnistunee aloittelevaltakin ampujalta. Sen sijaan revolverit vaativat nykyisen ohjeistuksen mukaisesti mm. 20 vuoden iän ja kahden vuoden ampumaurheiluharrastuksen, ennen kuin omat luvat viranomaiselta heltiävät. Joissain ampumaseuroissa voi aloittaa esim. pienoispistooliammuntaa seuran aseilla, mutta C.O.W.S.:ssa seuralla ei ole lainkaan aseita, ja siksi laina-aseilla aloittaminen vaatii yleensä sopivan aseistetun kaverin jonka kylkeen kiinnittyä kilpailutoiminnassa.

On hyvä huomata, että harrastukseksi toki kelpaa luvanhaun yhteydessä mikä vain asianmukaisesti dokumentoitu ampumaurheilun laji, ml. ilma-aseet, pienoispistooliammunta jne., mutta täysin uudelle ampujalle tämä vaatimus voi olla hankala. Kahden vuoden harrastustoiminnan lisäksi tarvitaan vielä näyttö siitä, että on aloittanut harrastamaan myös sellaista lajia, jossa ao. revolverit ovat tarpeen, mihin tarkoitukseen esim. C.O.W.S.in jäsenyys, kisatoimintaan tutustuminen ja turvakurssin suoritus ovat usein käyneet osoitukseksi. Turvakurssillahan pystymme kyllä pääsääntöisesti tarjoamaan laina-aseetkin.

Revolverien vaatiman harrastuneisuustodistuksen voi lajissa ohittaa myös aloittamalla ammunnan mustaruutirevolvereilla. Mustaruutirevolveri luokitellaan mustaruutiaseeksi, ei revolveriksi. Tästä tulkinnasta on tosin moni joutunut poliisilaitoksella keskustelemaan, mutta tulkinta on kuitenkin lain mukainen ja ainoa oikea. Nallilukkorevolveri on edullinen hankkia ja sopii lajiin hyvin. Nallilukkorevolvereille on CAS ammunnassa jopa oma luokkansa, Frontiersman. Nallilukkorevolverin käyttö ei toki ole yhtä vaivatonta kuin tavanomaista patruunaa ampuvan revolverin, mutta ampuminen on miellyttävää ja edullista, ja voi antaa mahdollisuuden aloittaa alusta lähtien omalla kalustolla.

Asevaatimusten lisäksi suuret laukausmäärät ja muut vaadittavat varusteet tuovat oman kulueränsä lajin aloittajalle, vaikka alkuun pääsee hyvin yksinkertaisillakin varusteilla esimerkiksi vaatetuksen suhteen. Siitä huolimatta on hyvä huomata, että CAS ei välttämättä ole kaikista edullisin ampumaurheilun muoto. Huomattava asia on myös se, että lajissa käytetään ainoastaan lyijyluoteja metallimaalien takia. Vaippaluodeilla ei voi ampua.

Aloittelijalle on ehdottomasti hyödyllistä tulla kisapaikalle katsomaan, mistä asiassa on oikeasti kyse, ennen kuin tekee lopulliset päätökset omista kalustehankinnoista ja sitoutumisesta lajiin. Kisapaikalla näkee muiden ampujien kalustoa ja varusteita, voi keskustella lajista kokeneiden harrastajien kanssa ja onpa joskus järjestetty tutustumisammuntojakin. Kisakalenteri löytyy tapahtumat linkistä. Suunnitellessasi vierailua kisapaikalle, muista mielellään ensin ilmoittautua joko kilpailukohtaisen ilmottautumisohjeen mukaisesti tai seuran sihteerille tai yleiseen sähköpostiosoitteeseen, niin voimme paremmin varautua esittelyjä varten. Huomaathan ottaa mukaan oma kuulosuojaimet ja suojalasit, ja muistathan turvallisen ja asiallisen käyttäytymisen. Lännenhenkinen asustus on aina plussaa, mutta ei välttämätöntä.

Usein esitettyjä kysymyksiä

K. Kuinka usein kisoja on?
V: Kisoja on kisakaudella tyypillisesti kerran kuussa. Katso tarkemmin toimintakalenterista

K: Edellytetäänkö ampujilta kisoihin osallistumista?
V: Kukin osallistuu toimintaan oman kiinnostuksen ja mahdollisuuksien mukaan. Mitään osallistumispakkoja ei ole.

K: Onko turvakurssi pakollinen?
V: Kaikessa ampumaurheilussa turvallisuus on elintärkeää, ja siksi edellytämme turvakurssin suorittamisen kaikilta ampujilta. Ennen turvakurssin suoritusta on kuitenkin mahdollisuus osallistua kisoihin ns. kummimenettelyn kautta, eli kokoneemman ampujan avustamana.

K: Käykö muu turvakurssi, esim. muuhun lajiin liittyvä kurssi tai ulkomailla suoritettu kurssi?
V: Turvakurssilla käydään läpi lajiin erityisesti liittyviä riskejä ja sääntöjä, siksi muun lajin kurssi ei voi korvata turvakurssia. Ulkomailla suoitettu SASS:n hyväksymä RO- kurssi käy turvakurssin sijasta.

K: Mikä on paras ase lajiin?
V: CAS ammunnan henkeen kuuluu tietty kiinnostus vanhan lännen historiaan ja aikakauden aseisiin. Tämän ajatuksen mukaisesti ampujan tulisi mieluiten valita sellainen ase, joka häntä itseään eniten miellyttää. Muutoinkaan parasta asetta on vaikea määritellä. Asetta valitessa on hyvä huomioida varsinkin sen sopivuus ampujan omaan käteen. Muita huomioitavia asioita voi olla esimerkiksi tekninen toimintavarmuus (tekninen laatu, yleiskunto) ja huollettavuus. Aseiden toimintavarmuutta voi myös parantaa teknisin keinoin, osia vaihtamalla jne. Aloittavalle ampujalle kuitenkin tärkeintä on aseen ergonomia ja estetiikka. Tutustuthan huolella CAS sääntöjen antamiin rajoituksiin ennen aseen valintaa.

K: Mitä väliä kaliiperilla on?
V: Kaliiperin valintaankin vaikuttaa eniten ampujan oma mieltymys tai kiinnostus historiallisiin seikkoihin. Kaliiperi vaikuttaa kuitenkin myös esim. rekyyliin, ammusten saatavuuteen ja kustannuksiin, jälleenlataamiseen jne. Tutustuthan huolella CAS sääntöjen antamiin rajoituksiin ennen ammuksen valintaa.

K: Vaikuttaako aseen tai kaliiperin valinta ampujanluokkaan?
V: CAS sääntöjen mukaisesti kahdessa eri luokassa on muita luokkia tiukemmat rajoitukset hylsyllistä ammusta käyttävien aseiden vuosimallille ja kaliiperille. Lisäksi nallilukkorevolvereille on tarjolla oma luokkansa.

K: Mistä lajiin sopivia aseita saa?
V: Tyypillisesti ampujat käyttävät lajissa lännenaseiden uusiotuotantomalleja, joita valmistetaan erikoisesti Italiassa. Toisaalta uudenaikaisempiakin aseita lajiin on tarjolla, kuten esim. Rugerin yksitoimisia Vaquero revolvereita. Helpointa lienee löytää lajiin sopivia haulikoita. Suomessa eri aseliikkeet myyvät sopivia aseita. Apua liikkeiden löytämiseen löytyy linkit osiosta.

K: Paljonko lajin aloittaminen maksaa?
V: Se riippuu hyvin monesta asiasta. Lajissa tarvitaan kuitenkin neljä asetta, asevyöt ja sopivat vaatteet. Uusien varusteiden hinta kaupoissa on halvimmillaankin luokkaa 2500-3000 euroa, minkä lisäksi tarvitaan ammuksia, työkaluja aseiden huoltoon jne. Mikäli ampujalla on erityisen korkeat vaatimukset varustuksen suhteen hinta voi nousta moninkertaiseksi – varsinkin jos haluaa lisäksi panostaa sivulajeihin. Toisaalta käytettyjä aseita ja varusteita saa parhaimmillaan murto-osalla uusien hinnasta, joten hyvin suunnittelemalla aloituskulut voivat olla hyvinkin halvat.

K: Mistä Suomessa saa koteloita ja asevöitä?
V: Joitakin valmiita asevöitä myyviä kauppoja mainitaan yleensä linkkisivuillamme, mutta hyvän ja kestävän vyön koteloineen voi myös teettää ihan kohtuuhintaan. Seuran piirissäkin on henkilöitä jotka moista palvelua tarjoavat. Kannattaa vaikka kysellä kisoissa lisätietoja, niin näytillä voi olla esimerkkejäkin.

Heinäkuu 15. – 24. 2011, Läykän leiri 2011

Jo perinteiseksi muodostunut Läykän primitiivileiri kokoaa yhteen historian elävöittäjät taas jälleen Armon Vuonna 2011!

Tarkempaa tietoa tarvittaessa tuonnempana.


“Suurenna kuva”:http://www.cows.fi/images/372.jpg