Muisteloita toukokuiselta turvakurssilta
Ilmoittauduin hyvissä ajoin kevään ensimmäiselle turvakurssille jonka piti toteutuman kevättalvella. Kävi niin kuin kävi ja kurssi siirrettiin toukokuun viimeiseen viikonloppuun. Perjantai-iltapäivän ruuhkassa köröttelinkin kohti Vesivehmaata ja Kenraalin rataa. Alkuillan aikana paikalle kokoontuikin parikymmentä tiedonhaluista jäsentä, ennakkoon tunsin lähinnä vain kouluttajat Slowhand Macin ja Ringo Kidin. Kodan savuisessa hämärässä oli toki muutama muukin tuttu naama.
Esittelykierroksen aikana kerroimme lyhyesti itsestämme ja harrastushistoriastamme. Mukavaa oli nähdä niin runsaslukuisesti naisia paikalla, olikohan meitä viisi? Perjantai-ilta oli pyhitetty teorialle. Termit, aseen osat ja asetyypit tuntuivat ensin lähinnä muinaissanskriitiltä, asetietämykseni kun perustuu lähinnä naisen logiikkaan: pitkiä ja lyhyitä pyssyjä, kaikista lähtee kova pamaus ammuttaessa ja niiden kanssa pitää olla varovainen. Kierteet, rihlat, supistajat, jyvät ja ejektorit tulivat kuitenkin kohtuullisen selviksi. Niin ja se kuuluisa horoluoti.
Asiaa riitti ja ilta venähti pitkäksi. Osa kurssilaisista siirtyi yöksi kotiinsa, Körriin, osa yöpyi autoissa tai teltoissa ja me loput valtasimme kodan laverit makuupusseinemme.
Lauantai-aamuna pääsimme aloittamaan puolitoista tuntia aikataulusta jäljessä. Iso porukkamme ryhmittäytyi ampumapaikalle ja revolvereilla aloitettiin. Ase tuntui vieraalta, isolta ja painavalta ja liikkeet olivat kuin hidastetusta filmistä. Osa meistä suurin piirtein piti revolveria ensimmäistä kertaa kädessään, osa oli ampunut kisoissakin ansiokkaasti. Itse olin ampunut edellisen kerran reilu vuosi takaperin, mutta kumma kyllä, asiat palautuivat mieleen yllättävän nopeasti. Aikataulu venyi venymistään mutta kaikki pääsivät ampumaan monta viiden satsia. Koteloonkin tottui nopeasti ja lopulta se oli ihan luonteva osa vaatetusta, alussa tottumatonta ahisti ja puristi.
Illaksi meillä oli vielä teoriaa, tiivis tietopaketti säännöistä. Aurinkoinen mutta kolean tuulinen päivä tuntui luissa ja ytimissä ja olikin hienoa kuulla Idahon ilmoitus meitä varten varatusta lentokentän kerhosaunasta. Hieno homma ja hyvin järjestetty, kiitos vielä kerran!
Saunailta jatkui kotanuotion ääressä myöhään.
Sunnuntaina flunssainen oloni tuntui aika kauhealta, eikä lyhyt yöuni tehnyt sitä yhtään paremmaksi. Onneksi paksu villahuopa oli mukana, sen alla pysyi kohtuullisen lämpimänä kuumepuistatusten välillä.
Aamupäivän revolveriosuuden jälkeen siirryttiin pitkiin aseisiin, käsittely ja kuljetus tulivat taas selväksi ja latauspaikallakin sain riittävästi neuvoja sekä valvojilta että vieruskavereilta. Ne, joilla ei vielä ollut omia aseita, saivat tutustua erilaisiin aseisiin ja ottaa niihin tuntumaa. Sen Oman ja Oikean löytäminen kun on äärimmäisen tärkeää, erityisesti aseiden kohdalla.
Kivääri on hauska peli, tämän tiesin toki ennakkoon. Hidastahan se touhuni kiväärinkin kanssa oli mutta pian liikeradat tulivat tutummiksi ja hommaan tuli vähän vauhtiakin. Eikä osumatarkkuuskaan kärsinyt merkittävästi. Sadepilvet kiersivät ampumaradan kohteliaasti hieman kauempaa, pienlentokoneet surisivat pään päällä hyvin tiuhaan. Yhtään konetta emme tunnusta pudottaneemme vaikka ampumalinjan päällä niitä liikennöikin. Kiväärin kanssa treenasimme myös sivuttaisliikkeitä, ammuimme kahteen maaliin ja totuttelimme “Brains off -tööttiääneen”.
Sokerina pohjalla meillä oli haulikko, ehdoton suosikkiaseeni. Valitettavasti ehdimme ampumaan todella vähän, ensimmäiseen kahden paukun kierrokseen aikaa kului liki tunti.
Ruokapaussin jälkeen olikin vuorossa loppukoe, teorian ja käytännön sisäistäminen punnittiin tosi kinkkisillä kysymyksillä. Aikaa oli 45 minuuttia ja melko tarkkaan tuo aika kuluikin. Tulosten laskeminen tuntui kestävän ikuisuuden. Tiukkailmeiset kouluttajat linnoittautuivat kotaan ja me kokelaat mietimme oikeita vastauksia ulkopuolella. Tupakkia ja nenäliinoja kului. Läpimenoon vaadittiin 70 % oikeita vastauksia.
Hyvinhän siinä sitten kävi, minullekin ojennettiin sertifikaatti kera komean tähden. Aivan kaikki meistä eivät kurssin teoriaosuutta läpäisseet. Heillä on kuitenkin varattu tilaisuus osoittaa taitonsa pienemmissä kisoissa “kummin” valvonnassa.
Olisin toivonut, että aikaa olisi ollut enemmän, sillä ampumaan oppii vain ampumalla. Suuresta osallistujamäärästä johtuen laukausmäärät jäivät suunniteltua pienemmiksi. Teoriakokeen kysymykset olisi ollut hyödyllistä käydä yhdessä läpi ja henkilökohtaista palautetta olisi ehkä tarvinnut enemmän. En tiedä miten turhauttavaksi kokeneemmat ampujat kokivat kurssilaisten erilaisen lähtötason, ehkä kurssia ennen olisi hyvä saada järjestettyä aseisiin tutustumistilaisuuksia. Itseäni tuo odottelu ei haitannut ollenkaan, aika kului hyvässä seurassa ja varustehankintoja suunnitellessa.
Kokonaisuutena kurssi oli hyvä, ammattitaitoisesti läpiviety ja ehdottoman tarpeellinen. Kenraalin rata on tosi hyvä paikka kurssin pitoon. Meillä oli hyvä porukka ja erityisen kivaa oli tutustua uusiin harrastajiin. Kotiin päästyäni annoin luovutusvoiton kuumeelle ja jätin varustehuollon harjoittelut tuonnemmaksi. Lämmin kiitos kaikille kurssia järjestäneille ja mukana olleille.
Hyvällä sykkeellä, ilon kautta,
Bella Coola #117 Shootist
