Kevätkokous 12.4.2020 (Peruttu / Siirtyy)

0 Tapahtumat Kokous

Kevätkokous on peruttu!

Meneillään olevasta COVID-19 epidemiasta ja yhteiskunnassa annetuista määräyksistä ja suosituksista johtuen yhdistyksen aiemmin koolle kutsuttu kevätkokous perutaan ja siirretään pidettäväksi myöhemmin.

Yhdistyksen hallitus on e-kokouksessaan todennut, että vallitsevassa tilanteessa terveydenvaaraan liittyvät seikat estävät kevätkokouksen pitämisen. Lisäksi hallitus on todennut, että Uudenmaan maakunnan ollessa suljettuna ja alueella olevan jäsenistön ollessa näin estynyt osallistumasta kokoukseen, myös yhdistysdemokratialle olisi periaatteellista haittaa kokouksen järjestämisestä sulkutilanteessa. Kevätkokouksen asialistan koostuessa tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä vastuuvelvollisille, hallitus totesi, että yhdistyslaki ei aseta näille määräaikaa. Edelleen hallitus totesi, että koska asiasta ei aiheudu konkreettista haittaa, perusteet kokouksen siirtämiselle ovat suuremmat, kuin pelkästään yhdistyksen sääntöjen rikkomiseen merkitys, mikä tulkinta on tehty yhteiskunnassa laajasti myös muissa yhteisöissä. Edelleen todettiin, että yhdistyksen säännöt eivät mahdollista etäkokousta, eikä yhdistyslaki salli sellaista, ellei säännöissä ole ilmaistu sellaista mahdollisuutta.

Hallitus päätti siirtää sunnuntaille 12.4. kutsuttu Yhdistyksen kevätkokous pidettäväksi CAS SM kisojen yhteydessä Lopen majalla perjantaina 17.7. kello 18.00 alkaen. Mikäli terveysvaara ja liikkumiskiellot ovat ennallaan, ja kokous joudutaan perumaan myös heinäkuussa, kevätkokouksen asiat tullaan käsittelemään syyskokouksen yhteydessä 26.9.

Alkuperäinen ilmoitus:

Yhdistyksen kevätkokous järjestetään Lopen ampumaradan majalla, 12.4.2020 CAS kisan jälkeen. Aloitusaika noin 18.00.

Asialistalla sääntömääräiset asiat.

Osoite: Nummenrannantie 769, 12920 Topeno