
Gunsmoke in Snake Valley!
Kullankaivajat, onnenonkijat, uudisraivaajat, ynnä muut opportunistit kerääntyvät Käärmelaaksoon, joka houkuttaa myös kaiken maailman roskasakkia polkemaan laakson pölyisiä polkuja kultapölyn perässä.
Ne joilla on, pyrkivät suojelemaan omaisuuttaan niiltä, joilla ei ole. Kova maa ei luovuta lahjojaan helpolla, vaan ottajia kyllä riittää.
Heidän kaikkien kohtalona on kuitenkin päätyä Hornaan…
Hornassa villi länsi herää eloon!
Hornassa jokainen esittää vain itseään sellaisena kuin haluaa, maleksitpa sitten vain saluunassa tai vaellat kaukana pitkin laajaa länttä! Kunhan pysyt tapahtumien hengessä ja luonteessa mukana ajanmukaisesti pukeutuneena pitäen yllä ajankuvaa ja muut osallistujat ajan hengessä kohdaten. Airsoft ei ole pakollista osallistumiselle, mutta suojalasit kuitenkin ovat.
HORNA EI OLE käsikirjoitettu liveroolipeli, eikä siinä noudateta käsikirjoitettuja luonnehahmoja tai toteuteta muutakaan käsikirjoitusta.
HORNA ON lauantaipäivän kestävä larpin kaltainen vanhan lännen elävöitys, johon voit osallistua miten haluat, aseettomana tai airsoft-aseistettuna kuitenkin pukeutuen ja eläytyen ajan kuvan mukaisesti. Hornassa saa eläytyä! Hornassa yhdistellään larpin ja airsoftin keinoja suurella 50 ha pelialueella tietyn aikarajan sisällä, jona aikana eläydytään ajankuvaan kaikin mahdollisin keinoin, kuin olisi itse päässyt vanhaan länteen. Siis eräänlainen Westworld, jossa pelialue on täynnä erilaisia mahdollisuuksia, joihin osallistuja voi tarttua, tai olla tarttumatta. Ajanmukaista tunnelmaa on pidettävä yllä ja muut osallistujat on kohdattava samassa hengessä. Hornassa saluunanpitäjä tarjoilee “viskisi” sinulle ihan omana itsenään, eikä odota sinun esittävän ketään. Kun ympäröivän maailmankuvan ”jännitteet” lähtevät liikkeelle, voit lähteä tapahtumiin mukaan, tai jäädä vaan saluunan syömään chilipapupataa.
HORNASSA käytetään ajanmukaisen näköisiä pelivälineitä, varusteita, rahaa, ym.
Pelin kulku
Pelin ja pelialueen valmistelut suoritetaan perjantaina, jolloin toivotaan myös pelaajien osallistuvan, sillä käsipareja tarvitaan aina. Yöksi on mahdollisuus jäädä.
Peli alkaa lauantaina klo 10, jolloin on ehdottomasti oltava aloitusbriefissä paikalla. Peli päättyy pimeän laskeutuessa tai viimeistään 20.30 jonka jälkeen on mahdollisuus kerrata päivän tapahtumia ja saunoa mökillä”.
Jos ilmoittautuneita riittää koko viikonlopuksi peli voi alkaa jo perjantaina ja jatkua sunnuntaihin.