by Bella Coola
Hiippareita huopatakeissaan, ei näytä palelevan pakkaskelilläkään ja näyttääpä hyvin mukavaltakin. Mikäs kumman nuttu se onkaan, tuumi paleleva naisihminen ja päätti ottaa asioista selvää. Lyhyen mutta tiiviin kenttätutkimuksen, erinäisten sovitusten ja materiaalinhypistelyn jälkeen paleleva naisihminen asetti itselleen tehtävän: Paleleminen loppuu kaudella 2005.
Ensimmäinen tehtävä oli suhteellisen helppo, muutama yhteydenotto Hudson Bayn tavarataivaaseen ja kohta postista sai noutaa ison ja pullean paketin, sieltä löytyi mehevän keltainen Five Points Beaver Blanket. Kelpo villaa ja riittävän iso. Lämmityskyky testattiin kahteen kertaan vaativissa kenttäolosuhteissa ja kertaalleen huopa heitettiin hevosenkin selkään. Samanmoista filttiä kun hevosväkikin mieluusti käyttää, maksaa tosin kehnommasta laadusta rutkasti isomman hinnan.
Toinen tehtävä oli hankkia Capoten kaavat ja teko-ohjeet. Haastattelemani capotemiehet naureskelivat kaavakyselyilleni, nuttu kuulemma ommellaan muutamasta palasesta eikä niihin kummoisia kaavoja tarvita, mittanauha ja mallikuva riittää. Lisäksi kaikki haastatellut korostivat sanoja Helppo ja Nopea, tarkoittaen tässä yhteydessä luonnollisesti ompeluvaihetta. Yllätyksekseni posti kiikutti terveisiä Hannibal Hayesilta, paketissa oli siisti nippu Capoten teko-ohjeita, step-by-step -tyyliin.
Mutta kolmas vaihe, itse huovan repiminen ja ompelu nosti tuskanhikeä palelevan naisihmisen otsalle. Sieluni silmin näin valtavan röykkiön epämääräistä huopasilppua; “ei tästä takkia tule, tulee liivit”¦”. Noh, saapahan hevoseni loppuiäkseen keltaisia pintelinalusia tuumasi eräs epätoivoinen.
Pelastava enkeli saapui paikalle Maddog Renon hahmossa. Eipä siinä loppujen lopuksi kauaa mennyt kun keltainen huopa oli leviteltynä salongin lattialle ja leikelty pienemmiksi palasiksi. Blanket Stitch -ompelutekniikka vaikutti lapsellisen helpolta ja itseluottamus oli kohonnut potenssiin sata. Korvissa kaikui kuitenkin alakoulun käsityönopettajani nariseva ääni: “ei kelpaa, pura ommel ja tee tasaisempaa tikkiä”.
Tikki kerrallaan, sauma saumalta homma eteni, yllättävän joutuisasti ja tietysti yöunien kustannuksella. Huppuosaa piti hetki pyöritellä käsissä kunnes ompelujärjestys kristallisoitui. Ja niin, ällistyttävän nopeasti, palasista muotoutui täysin uskottava nuttu. Pehmeä, mukava ja ennen kaikkea LÄMMIN. Ompelutyön edetessä suunnittelin jo täyttä häkää garderoobini “päivittämistä” 1800-luvun tyyliin, alankin jo uskoa, että tämä harrastus vie mennessään. Olkoon kyyti kylmää, tämä tyttö ei palele. Kiitos kaikille Capote-projektissani avustaneille ja hengessä mukana olleille.