Viitteet artikkeliin Katsaus suomalaiseen intiaanitutkimukseen

1. Artikkeli on hieman muutettu versio johdantoluvusta toimittamaani kirjaan Pohjois-Amerikan intiaaniuskonnot (Hämäläinen 2004).
2.
Tämä on yleinen ilmiö muidenkin ns. varhaiskantaisten kansojen kohdalla.
3.
Ks. Stewart 1963.
4.
Ks. Hultkrantz 1987, 14-15; myös Hämäläinen 2001a, 71.
5.
Ks. esim. Hultkrantz 1965; Hultkrantz 1979; Hultkrantz 1982.
6.
Ks. myös Hämäläinen 2002, 75-76.
7.
Vrt. Shepard Krechin tutkimus intiaanien luontosuhteesta (Krech 1999).
8.
Pohjoisamerikkalainen micmac-heimo kuitenkin sanoutui irti ryhmän toiminnasta ja kielsi nimeään käytettävän ryhmän yhteydessä. Tämän jälkeen ryhmä alkoi käyttää nimitystä iriadamant.
9.
Ks. Hämäläinen 1998; Hämäläinen, 2001b.
10.
Erityisesti Rafael Karstenin tutkimukset ovat kansainvälisestikin merkittäviä. Karstenista ja hänen tutkimuksistaanks. Salomaa 2002.
11.
Hämäläinen 2004.
12.
Kalm 1753-1761. Hänen matkakirjansa käännettiin jo 1700-luvulla useille muille kielilleja lopulta vuonna 1991 lyhennettynä suomeksi.
13.
Leikola 1990, 10; Leikola 1991, 8-9.
14.
Chydenius 1753; Chydenius 1998. Chydenius tarkastelee sitä, miten ranskalaiset kauppiaat omaksuivat intiaanien tuohikanootin ja miten siitä tuli korvaamaton väline heidän kaupankäyntiinsä liikuttaessa tiettömillä taipaleilla.
15.
Alaska kuului Venäjälle vuoteen 1867, jolloin se myytiin Yhdysvalloille.
16.
Varjola 1988, 5-11; Varjola 1990, 12-69.
17.
Gustaf Nordenskiöld oli koillisväylän löytäjän Nils Adolf Erik Nordenskiöldin toinen poika. Suku oli asunut Suomessa 1600-luvun lopusta lähtien mutta perhe joutui muuttamaan Ruotsiin Nils Adolf Erik Nordenskiöldin Venäjän ja tsaarin vastaisten mielipiteiden takia.
18.
Nordenskiöld 1893; Varjola 1992, 2; Talvio 1993, 28. Nordenskiöldin valokuvia Mesa Verdestä ja pueblo-intiaaaneista sekä joukko keramiikan palasia sijaitsee myös Tukholman etnografisessa museossa (Brunius 1990, 31).
19.
Hirn 1898.
20.
Varjola 1988; Varjola 1990; Varjola 1992. Myös muut näyttelyt kuin mainitut kokoelmat, ks. Intiaanien taidetta. Indianernas konst 1960; Varjola & Hankaniemi 1995; Lehmuskallio et al 2000.
21.
Näitä ovat olleet mm. Karhumiehiä, nuolia ja biisoneita – piirteitä tasankointiaanien metsästyskultturista (Suomen Metsästysmuseo, Riihimäki, 1992-1993), Karhutanssi – tasankointiaanien kulttuuria (Kuopion museo, 1993), Karhun jälki – tasankointiaanien esinekulttuuria (Kustaan Galleria, Valkeala, 1994), Calumet – Pohjois-Amerikan intiaanien kulttuuria (Saarijärven museo, 1995), Hau, Kóla! – näkemys tasankointiaanien elämästä (Joensuun taidemuseo, 1998), Wapa´ha – Pohjois-Amerikan tasankointiaanien päähineitä, vaatteita ja koruja (Suomen kansallispukukeskus, Jyväskylä, 1998), Löylyn henki – kolmen mantereen kylvyt (Snelmannin sali, Helsinki, 2000). Näissä näyttelyissä vain pieni osa esineistä on itse asiassa ollut alkuperäisiä intiaaniesineitä valtaosan ollessa ns. reproduktioita eli tutkijoiden ja alan harrastajien perinteisillä menetelmillä ja mahdollisimman alkuperäisistä materiaaleista valmistamia esineitä, joiden esikuvina ovat toimineet alkuperäiset intiaaniesineet.
22.
Hankaniemi & Hämäläinen 1992; Pentikäinen 2000.
23.
Gripenberg 1894, 61.
24.
Ks. esim. Hämäläinen 2004.
25.
Hornborg 1936.
26.
Hiisivaara 1950.
27.
Henriksson 1986.
28.
Kero 1986.
29.
Henriksson 1997.
30.
Lindholm & Forsman 1990.
31.
Ks. esim. Murdoch 1980; Kankaanpää 1989; Hiltunen 1991. Sami Lakomäki ja Matti Savolainen ovat toimittaneet kokoomateoksen, jonka artikkelit käsittelevät intiaanien kulttuureita ja kirjallisuutta monitieteellisesti (Lakomäki & Savolainen 2002) ja itse olen toimittanut ensimmäisen suomalaisten tutkijoiden kirjoittaman kirjan Pohjois-Amerikan intiaaniuskonnoista (Hämäläinen 2004). Myös yksittäisiä kulttuurin- ja uskonnontutkimuksen lähtökohdista kirjoitettuja artikkeleita on ilmestynyt harvakseltaan eri yhteyksissä.
32.
Esim. Haapaniemi 1992. Itse asiassa suuri osa myös suomennetuista intiaanikirjoista on julkaistu nimenomaan lapsille ja nuorille, vaikka alkukielistä teosta ei olisikaan suunnattu mitenkään nimenomaisesti nuorille lukijoille. Suomessa intiaanien onkin valitettavan usein katsottu kuuluvan nimenomaan lastenkulttuuriin.
33.
Virrankoski 1977; Virrankoski 1994.
34.
DeMallie 1993, 532.
35.
Englannin kielessä käytetään käsitettä Native American Studies. Termille ei ole varsinaisesti vakiintunutta suomalaista vastinetta, joten käytän tässä yhteydessä termiä intiaanitutkimus.
36.
Vrt. Pekka Peltosen artikkeli, jossa hän tarkastelee intiaanitutkimuksen historiaa ja nykypäivää laajemmin erityisesti amerikkalaisesta perspektiivistä (Peltonen 1994).
37.
Henriksson 1988.
38.
Laitinen 1999.
39.
Smedman 2001.
40.
Hämäläinen, 2001.
41.
Andersson 2003.
42.
Hämäläinen 2000, 21.
43.
Hultkrantz 1980, 84.
44.
Ks. Siikala 1992, 172-173; Vuorela 1981, 520.
45.
Hultkrantz 1980, 84-102; Hultkrantz 1992, 1-4; Hultkrantz 1998, 60.
46.
Ks. esim. Siikala 1992, 71-76.
47.
Aikaisemmin yleisesti ns. varhaiskantaisten uskontojen yhteydessä käytetty termi “poppamies” ei ole enää suositeltava termi, ja sen käytöstä on luovuttu.
48.
Lakotankielisten termien merkitykset ja käännökset perustuvat keskusteluihin ja sähköpostin vaihtoon Rani Anderssonin ja maailman johtaviin lakota-tutkijoihin lukeutuvan professori Raymond DeMallien kanssa.
49.
Hämäläinen 2000.