Vasta-alkajan ohjeet historialliseen leireilyyn

Tällä sivulla käsitellään hieman historialliseen leireilyyn tarvittavia varusteita historianelävöitystarkoituksissa vanhan Amerikan malliin. Tämä kirjoitus käyköön aloittelijalle opastukseksi kuinka päästä mukaan harrastukseen, eikä se yritä olla millään muotoa täydellinen kuvaus historiallisista leirivarusteista. Intiaanien leirejä tässä kirjoitukessa ei käsitellä, vaikka Tipi mainitaankin. Monet tässä esitetyistä tavaroista sopivat varhaisempaankin aikaan ja sopivat yhtä lailla buckskinner-elävöittämiseen. Jos 1800-luvun alkupuolen ja varhaisemman ajan selviytymistaidot kiinnostavat , hanki itsellesi esim. kahdeksan osainen The Book of Buckskinning -kirjasarja, jossa kerrotaan kaikesta tarkemmin yksityiskohtia myöten, tai katso lisää esim. näistä videoista.

Jos et ole aiemmin kokeillut leiriytymistä “historiallisesti”, saattaa mielesi vallata pelko, etteivät vanhanaikaiset varusteet voi riittää luonnonvoimien armoilla pärjäämiseen. Huoli on turha. Perinteisillä välineillä ja materiaaleilla on ihminen pärjännyt luonnossa tuhansia vuosia, eivätkä ne ole yhtään huonompia kuin modernit tekniset varusteet, monella tapaa jopa parempia.

Vuoden ajasta riippuen luonnossa tulee jossain vaiheessa liian kuuma, liian kylmä tai sataa. Kun siihen on varautunut oikealla vaatetuksella ja varustuksella pärjää yhtä hyvin, kuin entisaikojen ihmisetkin. Saatat jopa yllättyä, että se voi olla jopa paljon mukavampaa kuin moderneilla välineillä.

Mikä ei sovi leiriin

Historialeirissä kaikki mikä ei ole ajanmukaista, on syytä pitää poissa näkyvistä. Yleisohje on, että mikäli telttasi ovi on kiinni, sisällä saa olla mitä vaan. Ei silti ole korrektia, että teltasta sisään ja ulos kulkiessa teltassa olevat modernit välineet näkyvät ulos. Tee parhaasi ja pidä modernit varusteet piilossa. Näkyvillä ollessa ne on peitettävä canvaspressulla, kangassäkeillä, huovilla, tms.

Vaatteissa ja varusteissa ajanmukaisia materiaaleja ovat villa, pellava, puuvilla, nahka ja puu, eli ylipäätään kaikki luonnonmateriaalit. Ei kannata tuoda leiriin keinokuituja missään muodossa ja pukeudu ainoastaan luonnonmateriaaleihin. Keinokuidut syttyvät herkästi kipinästä.

Kaikkien historianelävöittäjille vaatteita myyvien kauppojen vaatteet eivät ole leirikelpoisia. Jätä hankkimatta kaikki nailonit, polyesterit, ym. materiaalit ja pysyttäydy nahassa, villassa, pellavassa ja puuvillassa.

Mikään ei estä pitämästä historiallisen asun alla moderneja materiaaleja, mutta perinteisten vaatteiden toimivuus riippuu yhtälailla oikeiden materiaalien yhdistämisestä. Miellyttävällä ilmalla mikä vaan toimii, mutta kuumalla, kylmällä, tai märällä kelillä ei enää välttämättä.

Pellava hengittää ja kuivuu nopeasti, villa hengittää ja tuntuu aina kuivalta, puuvilla kastuessaan ei kuivu päällä pidettynä ikinä, eikä kuivu sateisella kelillä nuotion ääressäkään millään. Siksi ohje: alle pellavaa, päälle villaa on aina toimiva yhdistelmä niin kuumalla, kylmällä, kuin märälläkin kelillä. Tämä on todettu myös käytännössä niin leirissä, taisteluelävöityksissä, kuin useamman päivän vaelluksillakin!

Moderneja telttoja on mahdoton naamioida historiallisiksi, joten turha edes vaivautua.

Mitä tarvitset leiriin osallistumiseen

Hyvä teltta/sateen suoja, maasta nousevan kylmän sekä kosteuden eristävä makuualusta, ja riittävästi huopia tai turkiksia, sekä toimiva pukeutuminen pelastavat kuumalta, kylmältä ja märältä. Yöllä lämpimänä ja kuivana pysyminen ei vaadi kaminaa eikä nuotion ylläpitoa, kun tässä kuvatut asiat ovat kunnossa.

Jos yövyt vieraana toisen teltassa, sinulla voi käydä onni, että peti löytyy valmiina talon puolesta. Oletettavimmin teltassa ei kuitenkaan ole rajattomasti huopia tai turkiksia, joten sinun kannattaa varata mukaan kaipaamiasi varusteita. Teltan omistajasta riippuen voi olla, että he eivät ehkä halua nähdä teltassaan moderneja varusteita ollenkaan. Kannattaakin varustautua valmiiksi vähintään muutamalla kunnollisella villahuovalla, tai kylmemmällä kelillä vielä useammalla.

  • ota mukaan juoma-astiaksi pelti- tai emalimuki (miel. ilman kuvioita) tai puinen kuksa
  • jos oletat ruokailevasi, ota mukaan mummon jäämistöstä veitsi, lusikka ja haarukka…
  • sekä lautanen tai mielummin matala kulho, mielummin puuta tai metallia kuin posliinia
  • jos tarvitset: sateensuojaa mielummin valkoista telttakangasta, sadeviittana käytettäväksi, jonka päällä voi tarvittaessa maassa istua

1. Pukeutuminen

Pukeudu historialliseen leiriin ajankuvan mukaisesti. Jos et tiedä miten, kysy leirin järjestäjältä neuvoja. Pukeutumiseen enemmän ohjeita täällä.

Iltanuotiolla istuessa tulet varmasti jossain vaiheessa kaipaamaan lämmittävää huopaa johon kääriytyä. Älä hanki itsellesi mitään keinokuituista huopaa, sillä se on avonuotion äärellä vaarallinen. Armeijan ylijäämähuovat kelpaavat hyvin, kunhan ne ovat villaa. Kunnollisista villahuovista kerrotaan enemmän alempana.

2. Teltat ja pressut

Hyvä teltta on ehdoton ja näitä on hyvin saatavilla eurooppalaisista historianharrastajien tarvikkeita myyvistä kaupoista, esim. Saksasta osoitteesta www.hudsons-bay.com. Telttakankaan on tietysti hyvä olla home- ja palosuojattua. Telttaa ei pidä koskaan säilyttää märkänä, vaan se on kuivattava aina perusteellisesti, muutoin se on lyhyessä ajassa entinen.

Ensihankinnaksi A-teltta tai laavu on kevyempi ja helpompi pystyttää. Wall-tent on hieman työläämpi ja vaikeampi pystyttää yksin, mutta kylmänkammoisille mahdollistaa kaminan käytön. Yhdellä isohkolla canvas-kankaalla saa pystyyn erittäin rattoisan ja toimivan yksinkertaisen laavun.

Hyvä telttakangas ei vuoda märkänäkään, mutta kymmenessä vuodessa paljon aurinkoa nähneen teltan kangas hapertuu uv-valossa vääjämättä. Vanhasta teltasta saa kuin uuden virittämällä “flaikku” ylimääräiseksi katteeksi teltan yli.

Huom! Kun telttakangas on kireällä, eikä pussita, huonompikin kangas pitää vettä. Muista, että kaikki mikä koskettaa kangasta saa veden imeytymään kankaan läpi sisäpuolelle!

Laavu / lean-to / whelen
A-teltta / A tent / Military tent
Pyramid tent / Miner’s tent
Wall tent
Tipi

Auringon- ja sateensuoja

Koska leirissä mielellään istuskellaan teltan ulkopuolella nauttien historiallisesta tunnelmasta telttaakin tärkeämmältä tuntuva esine on ns. ”flaikku” eli noin 4×4 m tai teltan koon mukaan isompi irtokanvas auringonpaisteen ja sateen suojaksi (jollei ole valmiina esim laavussa ylös nostettavaa etuläppää). Auringon paahteessa tai sateisella kelillä miellyttävämpi leirikokemus on silloin pelastettu. Tällaisilla keleillä voi tietysti aina mennä naapuriin, jos sinne katteen alle mahtuu, tai mennä saluunaan tai leirikatteen alle. Mutta oman teltan edessä olevaa omaa katetta jäät silti kaipaamaan, sillä ruoanlaitto ja muu häärääminen on sateen sattuessa mukavampaa. Eivätkä kaikki tavarat ei kuitenkaan mahdu teltan sisään, saati, että joka ripsauksella haluaisi edes siirrellä niitä edestakaisin. Ylijäämäpalat kannattaa säilyttää käytettäväksi istuinalustana, sadeviittana, tavaroiden peittämiseen, ym.

Sateenvarjoja 1800-luvulla toki oli ja ne olivat myös intiaanien mieleen. Niiden kahvat olivat tuohon aikaan puuta tai rottinkia. Muovisia kahvoja ei kukaan halua katsella leirissä, joten jätä ne kotiin. Kuvia 1800-luvun sateenvarjoista Googlessa.

3. Maavaate

Jos peti ei ole irti maasta, voi rankempi sade ja/tai huonosti valittu telttapaikka herättää huonosti valmistautuneen nukkujan lammikosta. Ilmasto-olosuhteet ovat Suomessa kuitenkin enimmäkseen erilaiset kuin villin lännen preerioilla. Maata vasten makaavat luonnonmateriaalit on erityisesti syytä eristää ja telttakankaankin on hyvä olla homesuojattua. Jos nukut maassa kuten intiaanit ja buckskinnerit, mutta et halua ottamaan riskiä leiriviikonlopun tai leiriviikon viettämisestä hardcore-olosuhteissa, tai telttasi on täynnä varusteita, jotka eivät tykkää kosteudesta, on parempi kokonaan pysäyttää myös maata pitkin valuva vesi, sekä maasta nouseva kylmä ja kosteus pääsemästä varusteisiin.

Eristeeksi kannattaa teltan pohjalle alimmaiseksi asettaa vähintään vedenpitävä telttakangas, tai suosiolla jopa kunnon muovipressu, joka teltan sisäpuolen reunoilla yltää hieman ylös maasta estämään vettä pääsemästä sänkyyn. Liepeeseen voi varata riittävästi mittaa, jos sattuisi oikein kunnolla tulvimaan teltan reunoista sisään. Tämä on varma asia, jos telttasi on pienessäkään rinteessä. Muovipressun asettelun kanssa pitää olla tietysti tarkkana, ettei se pilkota teltan reunoista ulos kaikkien nähtävänä.

Alustapressuksi kannattaa kerralla hankkia kestävämpää materiaalia (jopa erilaisia paksuja eristemuoveja jotkut käyttävät), jonka voi leikata teltan mittojen mukaan sopivan kokoiseksi. Voit peittää muovin telttakankaalla (ja sen voi jopa ommella pysyvästi kiinni pressuun), tai peittää huovilla ja taljoilla. Uudisraivaajan telttaan sopii ajanmukaisesti halvin mahdollinen itämainen mattokin kirpputorilta.

4. Makuualusta

Maasta nousevan kylmän voi suosiolla eristää sen kokoisella palalla solumuovia kuin katsoo parhaaksi (hanki esim. Etolasta). Riittävä eristys on subjektiivinen asia. Mitä vähemmän huopia ja taljoja sinulla on, satsaa sitä paksumpaan makuualustaan. Peitä haluamallasi määrällä taljoja ja huopia ja sinulla on taatusti lämmin peti. Kokemuksen kautta löytyy eri keleille riittävä määrä. Vaelluksella kuljettaminen on suurempi ongelma, mutta leirissä enemmän on enemmän!

Jos kovalla tai epätasaisella maalla nukkuminen ei kutsu puoleensa (eihän telttapaikan tasaisuudesta voi koskaan olla ennakkoon varma), niin maata vasten voi laittaa pätkän puuritilämattoa tai lautoja tasoittamaan petipohjaa. Teltan piiloon saa hyvin kenttävuoteen jollaisia oli vanhassa Amerikassakin tai ilmapatjan.

5. Vuode

Makuupussi on periaatteessa kelpo väline, eikä siinä nukkumista teltan piilossa kukaan näe. Nailonmakuupussit voivat kuitenkin märissä olosuhteissa muuttua epämiellyttäväksi, eivätkä ne tarjoa sitä miellyttävää kuivaa ”mikroilmastoa”, joka löytyy aina villan alle käpertyessä, oli keli mikä tahansa. Koska ilmankosteutta on vaikea estää imeytymästä kaikkialle, modernit materiaalit ennen pitkää kastuvat, eikä niitä voi leiriolosuhteissa helposti saada kuiviksi.

Huom! Villa on aina lämmin ja tuntuu märkänäkin kuivalta. Villahuopien tai turkisten välissä säilyy lämmin ja kuiva leiritunnelma, vaikka leirin aikana sataisi koko viikon.

Kokemus kertoo, että noin kymmeneen lämpöasteeseen asti hyvällä makuualustalla ja parilla hudsons-bay huovalla pärjää oikein hyvin. Nollaa lähestyessä huopia saa olla enemmän. Kaksi henkilöä lämmittää toisiaan nollassa asteessakin 2-4:llä huovalla hyvin. Kylmäkokemus on tietysti yksilöllistä. Jos pelkäät palelemista, liian paljon on parempi kuin liian vähän. Yöpaitaan pukeutuminen yöksi ei aina ole järkevää. Pahimmassa tapauksessa sinun on hankittava wall tent ja kamiina, mutta kamiinan pitäminenkään lämmittämässä läpi yön ei tapahdu itsestään!

Kokemus kertoo myös, että lämpimän huopakäärön sisällä pysytteleminen toimii paremmin kuin kaivautuminen ulos paketista lisäämään puita pitkin yötä. Mutta jos kääröön hiipii josain vähänkin kylmää ilmaa ulkopuollta, se ei pysy lämpimänä pitkään.

Jos teltta on vanha ja alkaa vuotaa, on hyvä olla ylimääräinen telttakangas petipaikan peittämiseen kovalla sateella.

Cowboyn makuupussi

Cowboy Bed Rollissa yhdistyy sekä kosteudeneristys että lämpimänä pysyminen. Ulkokuori on vesieristettyä telttakangasta ja sisäpuolella on villahuopia niin monta kuin sinne haluaa.

Koko paketti taitellaan ja rullataan isohkon makuupussin kokoiseen nippuun. Tällainen riittää kesäkeleillä lähes kaikissa olosuhteissa, jopa paljaalla maalla. Halutessaan pakettiin voi lisätä solumuovisen retkeilypatjan tai ilmapatjan ilman, että paketin massa kasvaa oleellisesti.

Wikipediakin tuntee Cowboy Bedrollin https://en.wikipedia.org/wiki/Cowboy_bedroll

Huovat

Kuten todettu, kunnon villaa materiaalina ei voita mikään. Amerikan historiassa Hudson’s Bay:n huovilla onkin aivan oma sijansa. Se oli intiaaneille korujen, kattiloiden veitsien ja muiden metalliesineiden rinnalla tärkeimpiä kauppatavaroita ja vaihdon välineitä. Näitä vastaavia huopia myy järkevään hintaan esim. Saksassa hudsons-bay.com, joiden “5 point blanket” on erittäin hyvä huopa. Haluat näitä Suomen kylmiin öihin mielellään ainakin kaksi, kylmemmällä kelillä neljä, tai useammankin, jos siltä tuntuu. Noin 90 euron kappalehinta voi ensin tuntua kalliilta, mutta ne ovat paksuja ja hintansa arvoisia. Hanki edes muutama. Kiität siitä itseäsi myöhemmin leirissä iltanuotiollakin.

Varustelekassa ja muissa vastaavissa liikkeissä on välillä ollut hyviä armeijan ylijäämähuopia jopa alle viiden kympin, mutta varmistu ensin, että ne ovat varmasti villaa ja tarpeeksi paksuja. Ohuempia huopia kannattaa vastaavasti hankkia useampia.

On hyvä olla yksi kevyempi huopa iltanuotiolla istumiseen, sillä Suomen yössä tulee kuitenkin aina kylmä. Huovasta pystyy myös valmistamaan itselleen lämpimimmän mahdollisen takin, eli Capoten.

Turkikset ja nahat

Lämpimin turkikista on biisonintalja. Yksi iso talja riittää makuualustaksi tai peitoksi kahdellekin hengelle. Kahdella taljalla pärjää melkein missä tahansa olosuhteissa. Tuhannen euron investointiin ei kuitenkaan herkästi halua ryhtyä, ennen kuin on leireilykiinnostus pääsyt pidemmälle. Ehdottomasti kannattava hankinta kun tulee mahdollisuus.

Jos tällaiseen luksukseen ei ole varaa niin käytännössä yhtä hyvä ratkaisu on lampaantaljat. Ikeasta on parhaimmillaan tarjouksessa saanut (valitettavasti vain valkoisia) taljoja jopa kympillä. Näitähän löytyy hyvinkin edullisesti, jos ostaa suoraan tuottajalta.

Kun nahasta nyt satutaan puhumaan, aivoparkittu on parasta nahkaa, jos sellaista saa. Se on kestävää, oikein käsiteltynä ja savustettuna jopa vedenpitävää, eikä paina “juuri mitään”. Aivoparkki on yleensä käsityönsä vuoksi kallista. Paras vaihtoehto sille on kasviparkittu nahka. Kromiparkin ym. tunnistaa nahan harmaasta sävystä. Metalliparkit luonnollisesti myös painavat enemmän, eikä niistä kevyttä vaatetta saa aikaan. Nämä ohjeet pätevät yhtälailla nahkoihin ja taljoihin.

6. Ruokailuvälineet

Jos leirissä tarjotaan ruokaa, kannattaa ottaa mukaan ainakin veitsi, lusikka, ja haarukka, sekä tietysti ajanmukainen lautanen tai kulho, joka on joko pelti/emalilautanen, tai puinen. Leirissä ruoka on yleensä jotain pataa tai soppaa, eli lautasessa kannattaa olla korkeat reunat.

Kunnioita leirin ajankuvaa, äläkä tuo keittiöstäsi moderneja varusteita leiriin. Mummon vanhat hopeat kelpaavat ruokailuvälineiksi oivallisesti. Näitä löydät myös kirpputorilta melko edullisesti. 1800-luvulla nelipiikkinen haarukka on jo yleinen (1700-luvulla niitä ei vielä ollut). Ruokailuveitsenä käy hyvin perinteinen puukahvainen puukko.

Emaliastiat olivat jo yleisiä ja melkeinpä mikä tahansa vanha suomalainen emalilautanen kelpaa, jos siinä ei ole marimekkomaisia kuvioita tms. Perinteiset posliiniastiat kelpaavat myös, jos ne ovat kuviottomia tai niissä on 1800-luvun aikaan sopiva kuviointi (kuten esim. vanhat kiinalaiset posliinit, joita tuotiin niin Suomeen kuin Amerikkaankin suuria määriä jo 1600-luvulta asti).

Juoma-astia

Peltiastiat ovat yleisä sekä emaliastiat. Intiaanin ja buckskinnerin tarpeistoon kuuluvat kaikenlaiset puuastiat, joten puinen kuksa käy myös.

Peltimuki
Emalimuki

Esim näistä kaupoista löytyy: teräsmuki: Motonet, teräsmuki: matkavaruste.fi, emalimuki: matkavaruste.fi

7. Nuotio

Maapohjan voi tarvittaessa eristää esim. muurinpohjapannulla. Jossain leireissä on nuotion oltava irti maasta, jolloin tarvitaan maaeristykseen korkeampi jalallinen muurinpohjapannu tai tulipata. Tulipaikka tulee leirin lopuksi aina palauttaa alkuperäiseen kuntoonsa.

  • puinen arkku tai muutama keittiövarusteiden kuljettamiseen ja säilytykseen, jotka samalla voivat toimia pöytina ja istuimina. Tulenteossa kannattaa polttaa ainoastaan lehtipuuta kipinävaaran välttämiseksi.
  • takorautainen kolmijalka nuotiolla kokkaamiseen esim. tällainen.
  • perinteinen valurautapaistinpannu johon voi sujauttaa oksan kahvaksi ja kannellinen valurautapata isompia keitoksia varten. Moderneissa vehkeissä on usein joku törkeä valmistajan merkki tai muotoilu, joten ei niitä.
  • perinteiset puukot ja vanhemmat puukahvaiset keittiöveitset käy. Tarvitset myös kauhoja ja puulastoja ruoanlaittoon.
  • vanhanmallisia pesuvateja emalista tai pellistä, sekä enemmän kippoja ja kulhoja kuin ehkä kotona olet tottunut tarvitsemaan, koska laskutilaa ei nuotion ympärillä kuitenkaan ole. Näiden kaikkien on hyvä olla ajanmukaisia niin leiristäsi syntyy itsestään historiallisen näköinen.
  • teen, kahvin ja veden keittämiseen tarvitset pannun. Osta ennemmin isompi kuin pienempi ja todennäköisesti haluat kahville ja vedelle eri keittimet, sillä ei kahvipannua viitsi joka välissä putsata veden keittämistä varten. Veden keittämiseen pannu saa olla vaikka kuinka suuri sillä kuumaa vettä tarvitsee johonkin koko ajan. Esim. https://www.matkavaruste.fi/p668-relags-emalinen-kahvipannu-18l-sininen-fi.html
  • kynttilälyhtyjä tulet yön pimeydessä kaipaamaan niin monta kuin niitä vaan saa mukaan mahtumaan. Lisäksi muista historianharrastajan nyrkkisääntö: tunnelman määrä on suorassa suhteessa lyhtyjen määrään. Muista myös, että nykyaikainen kirkas LED-valo loistaa myös teltan sisältä valkoisen kankaan läpi koko leriin pilaten muille historiallisen tunnelman. Esim. https://www.townsends.us/collections/lamps-lanterns-lighting
  • kirves, lapio, sytytysvälineet (tulirauta jos tahtoo olla historiallinen)

Tämä kirjoitus käyköön aloittelijalle opastukseksi kuinka päästä mukaan harrastukseen, eikä se yritä olla millään muotoa täydellinen kuvaus historiallisista leirivarusteista.

— Weasel