Tarkka-ampujan Polku

Kemijärveläinen Toivo W. Maukonen (s.1921), Talvisotaan vapaaehtoisena osallistunut ja Jatkosodassa Sinisessä Prikaatissa tarkka-ampujana toiminut veteraani haastaa muistelmissaan historiantutkijoita selvittämään perusteellisesti marsalkka C. G. Mannerheimin toimet kesällä 1944 Karjalan Kannaksella, jossa puna-armeija ajoi takaa suomalaisjoukkoja, jotka sekasortoisessa vetäytymisessä kärsivät raskaita tappioita.

Omien kokemustensa ja näkemänsä perusteella kirjoittaja kysyy, miksi ylipäällikkö Mannerheim kohteli sotilaitaan, rauhaa odottavia miehiä, todella kovakouraisesti. Hänen käsityksensä mukaan miehiä kuoli aivan turhaan, sillä esimerkiksi jo vuosia ennen puna-armeijan suurhyökkäystä olisi Kannaksen tiet voitu miinoittaa. Näin olisi ratkaisevasti hidastettu puna-armeijan etenemistä ja saatu suomalaisjoukoille lisää aikaa perääntyä. Kuka viimekädessä teki päätöksen siitä, ettei miinoituksia tehty vaan voimia hukattiin komeiden viihdytyskorsujen rakentamiseen?

Muistelmissaan Toivo W. Maukonen kirjoittaa rivimiehen kokemuksista sodassa. Muistelmat avaavat näkökulman harvemmin käsiteltyyn aiheeseen, eli tarkka-ampujan vaativiin tehtäviin, joissa pienikin virhe saattoi koitua kohtaloksi. Tarkka-ampujan tehtävät olivat kaikkea muuta, kuin jatkuvaa liipaisimen painamista. Tehtäviin käytettävästä ajasta suurin osa kului huolellisiin ennakkovalmisteluihin, kiikarointiin ja arviointiin, sillä puna-armeijastakin löytyi asiansa osaavia tarkka-ampujia, joita piti aina varoa

Sota-ajan tapahtumien lisäksi Toivo W. Maukonen selvittää muistelmissaan myös Sallan Naruskan 1950-luvun “vakoilun ja vaaran vuosien” tapahtumia, joiden pyörteistä ei jännittäviä hetkiä puutu.

*Tarkka-ampujan Polku -kirjan hinta on 35 euroa + postikulut.*

*Yhteystiedot:
“¢ Toivo W. Maukonen, Lumppionkatu 3 A 17, 98100 Kemijärvi ja puhelin 016-813722
“¢ Ahti Maukonen, sähköposti: ahti.maukonen@pp.inet.fi*