405 results for cas

CAS Peruskurssi 13.5.2023 Loppi

Luentomuotoisella kurssilla käydään läpi Ampujan oppaan sisältö. Kurssista saa todistuksen. Tämän jälkeen koulutettava ilmoittautuu vuoden sisällä yhteen soveltuvaan kisaan, jossa koulutusta jatketaan kilpailun aikana harjoittelemalla ja tarpeen mukaan opastamalla. Ensimmäinen kilpailu toimii siis samalla “näyttönä” osaamisesta, jolloin kurssin käynyt ja kilpailun suorittanut saa vielä ampujanmerkin. (Huom. Ensimmäinen mahdollisuus näyttöön on heti seuraavana päivänä.)

Huom! Osallistuminen kilpailutoimintaan edellyttää oletusarvoisesti yhdistyksen jäsenyyden. Teoriakurssille voi osallistua myös yhdistyksen ulkopuolinenkin. Yhdistyksen jäseneksi voit hakea vaikka heti.

Huom! Tässä tarkoitetun lajin alkeisiin perehdyttävän kurssin lisäksi järjestetään kansainvälisen hyväksynnän mukaisia RO1 toimitsijakursseja noin 2v. välein, jolloin osallistujilla odotetaan olevan jo perusasiat hallussaan ja hieman kokemusta kilpailutoiminnasta.

Kouluttaja: COWS ry
Materiaali: Ampujan opas + mahdollinen koulutusmateriaalia

Sisältö: Cowboy Action Shooting (TM) lajiesittely, turvallisuusasiat, ampujanluokat, aseet, säännöt, varusteet, kilpailutoiminta, pistelasku, ratatoiminnot jne. Kurssi antaa valmiudet lajin aloittamiseen. Kurssin kesto noin kello 10-17.

Kurssin maksu

Kurssin hinta on 90 euroa, sisältäen alku- ja loppukahvit sekä lounaan ja materiaalit.Kurssin hyväksytysti suorittaneet ja kokeen läpäisseet saavat kurssista todistuksen.

Kurssimaku sisältää myös tarvittavan lisäopastuksen ensimmäisessä kilpailussa, mutta kurssimaksu ei sisällä erikseen maksettavaa kilpailumaksua. Kilpailuun osallistuminen vaatii myös erillisen ilmoituksen. Ensimmäinen kilpailumahdollisuus on jo kurssin jälkeisenä päivänä. Huom! Kilpailuun osallistuminen edellyttää ainakin pääosan varusteiden hankkimista. Yksittäisissä puutteissa pyritään auttamaan mahdollisuuksien mukaan.

Kurssi on täynnä
Kurssille otetaan rajoitettu määrä osallistujia. Halutessasi voit vielä ilmoittautua varasijoille alla olevalla lomakkeella Vahvistamme osallistumisen myöhemmin.
Mikäli tämä kurssiaika ei sovi sinulle, voit tehdä myös ennakkoilmoittautumisen tuleviin kursseihin täällä, jolloin tiedotamme sinulle seuraavasta mahdollisesta kurssista

Kun osallistumisesi on vahvistettu, maksathan osallistumismaksut viimeistään 7.5.2023 COWS ry:n tilille (Oma SP)
IBAN: FI02 4108 0010 9159 50
merkitkää viitenumeroksi 20230 51319.

Ilmoittautumislomake kurssille 13.5.2023

The Amazing… Cas kilpailu 8.10.22

Kummallinen mutta perinteinen The Amazing Pirkanmaa Gun & Smoke Show & Competition -Cowboy Action Shooting -Kilpailu järjestetään 2.10.2021 Orivedellä Loilon ampumaradalla (Loilontie 104, 35300 Orivesi tai koordinaatit 61.701164, 24.395427).

Huom! Osallistujien maäärä tapahtumassa on rajoitettu. Ilmoittautuminen suljetaan määrän täytyttyä. Tapahtuma on tarkoitettu ensisijassa syysjuhlaan osallistuville.

AIKATAULU:
La 9.30 Shooters meeting
La 10.00 Kisa alkaa

Kilpailussa suoritetaan kolme ammuntatehtävää (stagea). Kilpailun yleisluonne painottaa erityisesti viihteellisyyttä ja osa tehtävistä voikin poiketa hieman tavanomaisimmista kilpailutehtävistä. Ampumatyyli on vapaa.
(Huom! Kilpailu ei ole mukana Rio Bravo Cupissa, kuten eivät muutkaan tämän jälkeen 2022 järjestettävät kisat)

Ammuskulutus Kivääri 30, Revolverit 30, haulikko 10+.
Huom! Oletusarvoisesti kisa ammutaan heinikkoisella/nurmikkoisella maalla, jossa hylsyjen hävikkiä on odotettavissa. Huonon sään sattuessa kastutaan ja palellaan.

Osallistumismaksu 25 euroa. Osallistumismaksu ennakkoon COWS ry’n tilille
OmaSP: FI02 4108 0010 9159 50
viitenumero: 2022100818

Lisätietoa kilpailun järjestäjiltä Captain Anacletus Sims ja Behind Jake.

Ilmoittautumislomake

Cas Kinkkukisa, 10.12.22 Loppi

Paikka:Nummenrannantie 769, 12920 Topeno

CAS kauden 2022 lopettaa perinteinen CAS Kinkkukisa Lopella Lauantaina 10.12. Palkintoina kinkkua! Tervetuloa mukaan! Ilmoittauduthan mahdollisimman aikaisin järjestelyjä varten.

(Mikäli osallistujamäärä jää alhaiseksi oikeus kilpailun peruuttamiselle pidätetään)

OHJELMA:

Klo 9.30 Stagen rakentelua ja nuotio
Klo 10.00 shooters meeting
Klo 10.15 Ammunta alkaa
AMPUMALUOKAT:
– Cowboy: Ampumatyyli vapaa
– Cowgirl: Ampumatyyli vapaa

Laukausmäärät:
Ammutaan 4 stagea:
Revolveri 40, Kivääri 40, Haulikko 20+

Huom! Muistathan pukeutua lämpimästi! Talvisäällä lämmin pukeutuminen on tärkeämpää kuin periodikorrekti pukeutuminen.

Kisamaksut
Osallistumismaksu 25 eur ennakkoon COWS ry:n tilille (Oma SP)
IBAN: FI02 4108 0010 9159 50
merkitkää viitenumeroksi 2022121017

ILMOITTAUTUMINEN:

Halloween CAS-kilpailu 12.11.22

Perinteinen Halloween kisa Lopella!
Paukuttelua päivänvalossa ja illan pimentyessä!
Pukukilpailu!

Paikka:Nummenrannantie 769, 12920 Topeno

Ohjelma

LAUANTAI

12.00 Rakentaminen alkaa
12.30. Shooters meeting, Kisa alkaa. Kahden stagen jälkeen tauko.

Kisassa ammutaan yhteensä 4 Stagea; Aurinko laskee klo 15.55. Taskulamppu, otsalamppu, tai lyhty on hyvä lisävaruste mukaan koska viimeiset staget on jo hämärää tai pimeää ja purku tapahtuu pimeässä.
Ennen kisaa Monttu 1 on varattu COWSille kello 10 alkaen, ja radalla on mahdollisuus harjoitella omatoimisesti.
Ammuskulutus 40/40/20+

Käytössä vain erikoisluokat
– Frontier Cartridge: MUSTARUUTI
– Cowgirl: SAVUTON RUUTI
Huom! Ampumatyyli ja sukupuoli molemmissa luokissa vapaa. Myös miehet voivat siis ampua Cowgirl luokassa.

Lisäksi Pukukilpailu: Kammottavin puku palkitaan!

Kisamaksu 25.00 euroa.

Osallistumismaksut ennakkoon COWS ry:n tilille (Oma SP)
IBAN: FI02 4108 0010 9159 50
merkitkää viitenumeroksi 2022111218.

ILMOITTAUTUMINEN

Cas Kisaviikonloppu Lopella 17.-18.9.22

Paikka:Nummenrannantie 769, 12920 Topeno

CAS Kisaviikonloppu Lopella! Perinteistä Pancho Villa paukuttelua! Lauantaina myös pikavetocup V ja yhdistyksen syyskokous

Ohjelma

Viikonloppuna ammutaan kumpanakin päivänä 4 stagea normaalein CAS-säännöin. Lisäksi tarjolla on lisäluokkia; Lauantaina ensimmäistä kertaa Rifleman erikoiskisa ja Sunnuntaina Desperado erikoiskilpailu. Erikoiskilpailut ammutaan osallistumismäärästä riippuen joko pääkisan seassa tai sen jälkeen. Voit siis joka tapauksessa osallistua molempiin, sekä pääkisaan että erikoiskisaan kumpanakin päivänä. Lisäksi lauantaina ammutaan pikaveto-cup osakilpailu V.

LAUANTAI

9.00 Rakentaminen alkaa
9.30 Shooters meeting
10.00 CAS -Kisa alkaa. Ammutaan 4 Stagea. Ammuskulutus 40/40/20+
Lisäksi
-Rifleman
-Pikaveto CUP V (Omat blanksit mukaan!)
18.00 Yhdistyksen syyskokous majalla

SUNNUNTAI

HUOM! Majan tyhjennys ja siivous ennen kisan alkua
9.30. Shooters meeting radalla
10.00 Kisa alkaa. Ammutaan 4 Stagea. Ammuskulutus 40/40/20+
lisäksi:
-Desperado

Kisamaksu

Kisamaksu 30.00 euroa/ päivä (riippumatta mitä ammut), tai 50 euroa/viikonloppu.
Yöpyminen majalla 10 euroa.
Majoittuminen alueella muutoin, vesimaksu 5 euroa.
HUOM! Mökki käytössä Pe klo 12.00-Su klo 12.00.
Radalla käytössä Montut 1 ja 2.

Osallistumismaksut ennakkoon COWS ry:n tilille (Oma SP)
IBAN: FI02 4108 0010 9159 50
merkitkää viitenumeroksi 2022091723.

ERIKOISKISOJEN SÄÄNNÖT:

Rifleman:
Ammutaan 4 Stagea, ammuskulutus 80/20+
Luokassa käytössä kaksi (2) pääkisan kivääriä + haulikko. Revolveria ei käytetä.

Desperado:
Ammutaan 4 Stagea, ammuskulutus 100+
Koko stage ammutaan pistoolilla – kivääriä ja haulikkoa ei käytetä.
Mikä tahansa 9mm – .45 itselataava pistooli tai kaksitoiminen revolveri avotähtäimin. Luodin lähtönopeus max. 1400 fps (420 ms) (kuten CAS kivääri). Vain lyijyluodit (ei vaippa- eikä kuparipinnoitettuja luoteja). Modernit asevyöt sallittu.
Huom! Aseiden kaliperirajoituksista voidaan tinkiä kisajohtajan (Little Cassino) päätöksellä, esim. aikakauden mukaiset .32, 7.65 parabellun tai .32acp aseet. Käytössä on kuitenkin kaatuvia maaleja, joiden tulee kaatua osumasta myös näillä aseilla. Yllä mainitut nopeusrajat ja lyijyammukset ovat kuitenkin ehdottomia.

Ilmottautumislomake

Cas Viikonloppu Lopella 27.-28.8.22

Paikka:Nummenrannantie 769, 12920 Topeno

CAS Kisaviikonloppu Lopella!
Lauantaina myös Pikaveto CUP IV!
Huom! Maja käytössä vain La 12.00 – Su 12.00!
Radalla käytössä montut 2 ja 3.

AIKATAULU:
La 9.00 Rakentaminen alkaa (Ajoissa paikalle!)
La 9.30 Shooters meeting
La 10.00 Kisa alkaa
La CAS-kisan jälkeen Pikaveto Cup IV
Su 9.30 Shooters Meeting
Su 10.00 Kisa alkaa
(HUOM! Majan tyhjennys ja siivous ennen kisan alkua)

LAUKAUSMÄÄRÄT:
-Lauantaina ammutaan 5 stagea; ammuskulutus revolverit 50, kivääri 50, haulikko 20+
-Lauantaina CAS-kisan jälkeen pikaveto Cup-IV, omat Blanksit (5) mukaan!
-Sunnuntaina ammutaan 4 stagea; ammuskulutus revolverit 40, kivääri 40, haulikko 20+

Kisamaksu 30.00 euroa/ päivä tai 50 euroa/viikonloppu
Yöpyminen majalla 10 euroa.
Majoittuminen alueella muutoin, vesimaksu 5 euroa/viikonloppu.
Huom! asuntoautojen sähkönkäytöstä tulee sopia radan kanssa.

Osallistumismaksut ennakkoon COWS ry:n tilille (Oma SP)
IBAN: FI02 4108 0010 9159 50
merkitkää viitenumeroksi 2022082716.

Ilmottautumislomake

CAS ja FD Kisatulokset 2022

Vuoden 2022 CAS ja FD kilpailuiden tulokset löydät alla olevasta listasta kilpailuittain.

Pääsiäinen

Pääsiäissunnuntai
Pääsiäismaanantai

Toukokuun kisaviikonloppu

Lauantai
Sunnuntai

Kesäkuun kisaviikonloppu

Lauantai
Sunnuntai CAS  Wild Bunch

Way Up North Vaala

Viikonlopun tuloskirja

Vampula Long Weekend

Viikonlopun tuloskirja Pe-Su

Snake Valley Shootout Vampula

Viikonlopun tuloskirja

Elokuun kisa Loppi

Lauantain tulokset
Sunnuntain tulokset

Syyskuun kisaviikonloppu Loppi

Lauantain tulokset
Sunnuntain tulokset

The Amazing Pirkanmaa…

Kilpailun tulokset

Halloween…

Kilpailun tulokset

Pikaveto CUP

CUP I
CUP II
CUP III
CUP IV
CUP V
Pikaveto CUP 2022 Lopputulokset

Rio Bravo CUP

Rio Bravo Cup lopulliset tulokset 18.9.2022

The North Star Trail – CAS SM 2022

Tuloskirja

Kinkkukisa 2022

Tulokset

CAS – SM 14-17.7.22 Loppi


North Star Trail eli CAS-Suomenmestaruuskilpailut järjestetään Lopen ampumaradalla 14.-17.7.2022 SASS-sääntöjä noudattaen.
Osoite Nummenrannantie 769, 12920 Topeno

Kutsu

Perinteiseen tapaan järjestettävät CAS SM kilpailut Lopen ampumaradalla. Tarjolla Plainsman (To), Wildbunch (Pe), Pääkisa (La-Su), Pikaveto (La) ja perinteisiä sivulajeja (To-Su). Tänä vuonna myös RO1-kurssi Pe! Lisätiedot ja ilmoittautuminen alla!

Invitation

North Star Trail is the open Finnish Championship CAS -competition to be held at Loppi, Finland July 14th-17th. For more information and registration in english see below!

Päiväohjelma:

Keskiviikko 13.7.
klo 12.00 Majoitusmahdollisuus alkaa
klo 12.00 Ratarakenteiden ja taulukaluston korjailua
n. klo 21.00 Ratojen rakentaminen alkaa
Torstai 14.7.
klo 8.00 Ilmoittautuminen alkaa, ratojen rakentaminen jatkuu
klo 10:00 Plainsman (4 stagea, Shooters meeting montuilla 9.30)
Kilpailun jälkeen noin 15.30 alk. Pitkänmatkan sivulajit 150m radalla: Kiväärikaliperin kivääri ja suustaladattavat.
Perjantai 15.7.
klo 10.00 Wild Bunch (4 stagea, Shooters meeting montuilla 9.30)
Klo 16:00 Pitkänmatkan sivulajit 100 m radalla: 100m Pistoolikaliperin Vipulukko (cowboys & cowgirls).
klo 17.30-19.30 ROI-toimitsijakurssi (suositellaan kaikille)
Lauantai 16.7.
Ilmoittautuminen alkaa klo 8:00
Klo 8:30 (Shooters meeting + possekuva majalla) Main Match 6 stagea,
Kilpailun jälkeen Speed sivulajit: (Revolverit, Kivääri, Rinnakkaispiippuinen ja Pumppuhaulikko. Huom! 1 yritys per osallistuja) ja
Pikaveto – SM (omat blanksit mukaan)
18.30 alkaen juhlapäivällinen majan edustalla pihatilaisuutena.
Sunnuntai 17.7.
klo 10:00 Main Match 3 stagea, Team Shoot, Revolver Duel (haastekilpailu, vapaa pääsy).
Palkintojen jako Majan edustalla.
Lisäksi pukukilpailuissa Ladies & Gents sekä pääkisassa Best Clean Match -palkinto

Laukausmäärät:

Pääkilpailu: Revolveri 90, Kivääri 90, Haulikko 40+
Wild Bunch: 1911 100, Kivääri 30, Haulikko 24
Plainsman: Revolveri 40, Kivääri 30 Haulikko 20+
Speedit: Revolveri 10, Kivääri 10, Haulikot 6
Pitkät matkat: 10+/ laji (huomioi mahd. shoot off)
Varautukaa myös Team Shoottiin ja Revolver Dueliin!

Kisamaksut:

Main Match 75 euroa, Plainsman 20 euroa, Wild Bunch 20 euroa.
Muut sivulajit sisältyvät pääkisan hintaan.
* Suustaladattavien kilpailuun on vapaa pääsy kaikilla COWS jäsenillä.

Majoitus

Mökissä 10 euroa/henkilö/yö. (Ei veloiteta Ke-To talkoolaisilta)
Vesi/Vessa/nuotio/Saunamaksu muille kuin mökkiin majoittuville sisältyy kisamaksuun.
Varaathan tarvittaessa myös majoitustilan mökistä ilmoittautumisen yhteydessä, huoneet varataan ilmoittautumisjärjestyksessä (min. 2 henkeä/huone).

Ruokailut

Cantina HannaLisa palvelee osallistujia perjantai-illasta sunnuntai päivään. Tarjolla aamupala, lounas ja päivällinen. Lauantaina juhlapäivällinen. Ruuat tulee tilata ja maksaa kisailmoittautumisen yhteydessä. Tilausta voi täydentää myöhemminkin aina 4.7.asti. Tämän jälkeen ei oteta lisätilauksia. Lisätilauksia paikan päällä ei oteta. Hinnat: Aamiainen 5€ / aamu (La-Su), Lounas 8€/päivä (La-Su), Illallinen 12€ (Pe) ja Juhlaillallinen 17€ (La)

Huom! Ilmoitathan myös seuralaistesi ruokailut. Lastenhinnat 3, 5, 6 ja 10e

Ilmoittautuminen ja kisamaksut

Ampujanluokat lukitaan 6.6. kello 6. Palkintoja jaetaan vain avautuneissa luokissa. Vähintään kolme ilmoittautunutta vaaditaan luokan avaamiseen, pl. junior luokat. Erikseen ilmoittautumalla voi kilpailla muussa luokassa, mutta tällöin tulos huomioidaan vain kokonaistulos listalla. Tähän mennessä ilmoittautuneet sivun alalaidassa. Jo avautuneet luokat vahvennettuna.

ILMOITTAUTUMISLOMAKE

Kisamaksut tulee suorittaa 7.7. mennessä tilille: OmaSP: FI02 4108 0010 9159 50. merkkaathan viitenumeroksi 2022071455.
Ilmoittautuminen on mahdollista maksupäivän jälkeenkin. Tällöin peritään jälki-ilmoittautumismaksu 10 euroa. Maksa osallistumismaksusi tilille ja ota kilpailuun mukaan kuitti (tai valokuva) maksetusta osallistumismaksusta.

Ilmoittautuneet

Captain Anacletus Sims ….. Classic Cowboy
Major Christian …………….. Classic Cowboy
Leigh Johnsson …………….. Classic Cowboy
Magpie Freddie ……………… Classic Cowboy
Cold Hand Leo …… Frontier Cartridge Gunfighter
Little Cassino ……. Frontier Cartridge Gunfighter
Preacher ………….. Frontier Cartridge Gunfighter
Little John ………… Frontier Cartridge Gunfighter
JC Walker ……………….. Cowboy
Dead Eye Andersson …… Cowboy
Pawhill Mike …………… Cowboy
Phil Brennan …………… Cowboy
Wild John …………….. Cowboy
Alabama Mike ………… Cowboy
Bronco Tex …………. Cowboy
Jack Sterling ………… Cowboy
Blueberry ………….. Cowboy
A.J.Savage ………… Cowboy
Montana Bill ……… Cowboy
Jay Thunderhead Hawkins …. Cowboy
Ike “Ice” Mann …… 49er
Mr Seven ………….. 49er
Sixpack Jim ……… 49er
dND Kid …………. 49er
Morgan Kane …………… Senior
Gray Bear Sapat ……….. Senior
Drifter …………. Senior
Finn Jake …………… Elder Statesman
Panhandle Smith …… Elder Statesman
Finn Eula ……………. Elder Statesman
West Coast Virginia …… Lady Wrangler
Cherry Poppins …………. Lady Wrangler
Cat Ballou …………… Lady Wrangler
Lady Elena …………. Lady Wrangler
Iowa Ike …………… Buckaroo

Dancing Eagle ……… Lady Senior
Alaskan Rattler ……. Gunfighter
Behind Jake ………. Frontier Cartridge

English registration

North Star Trail is an open Finnish Championship CAS -competition to be held at Loppi, Finland July 16th-19th at Nummenrannantie 769, 12920 Topeno, Finland
Match includes 4 stages Plainsman (Thu), 4 stages Wild Bunch (Fri), 9 stages CAS Main Match (Sat-Sun), and side matches. Three participants are required for a category to open by June 6th. Afterwards registration only on the open categories or with overall result. Registered shooters are listed above. You can register below. Payment either as money transfer or on-site. Main Match 75 eur, Plainsman 20 eur, Wild Bunch 20 eur, with other sidematches included in main match price. Boarding inside the common cabin 10 eur/person/night. Camping on-site included in the price. For payment after July 7th take receipt or photo of payment unless paying on-site.
Additional information from cassino[at]elisanet.fi.
For special needs/question leave open comments.

CAS Long Weekend 8-10.7.22 Vampula

Jo toinen perinteinen CAS viikonloppu Vampulassa! Paras tilaisuus valmistautua viikon päästä ammuttaviin CAS SM kisoihin, rentoutua ja pitää hauskaa! Mukaan voi tulla myös seuran vuoksi, vaikkei ampuisikaan.

Perjantaina Plainsman + Wannabe + Long Range sivulajeja!
LA-SU Cowboy Action Shooting! Fast Draw Duel!
Lauantaina myös Cassinon kisavinkit – eli vinkkejä nopeaan ja tarkkaan CAS ammuntaan! Leirimahdollisuus kaikille yhdistyksen jäsenille.

Kisasuunnittelu Captain Anacletus Sims.
Huomaathan, että Vampulassa järjestetään myös perinteinen Snake Valley Shootout 5.-7. elokuuta!


Radan osoite Kievarintie 574, Loimaa.
GPS koordinaatit 60.982872,22.710407
Alueen kartta

OHJELMA

Perjantai
9.00 Rakentaminen alkaa
10.00 Plainsman kisa, 4 stagea
Laukausmäärä (n.) kivääri 30, Haulikko 20+, revolverit 40
Huom! Mikäli sinulla ei ole Plainsman varustusta, mutta pitäisi päästä ampumaan, voit osallistua Plainsman luokan rinnalla epäviralliseen ”Plainsman Wannabe” -kilpailuun, jossa ammutaan samat tehtävät Frontiersman tai FCD luokan sääntöjä noudattaen.
n. 15.00 alkaen Long Range lajeja:
– LR Frontier rimfire (10. lk. Luokat Original ja kopio. 1912 tai aiemmin suunniteltu amerikkalainen pienoiskivääri tai sen myöhäisempi kopio. O luokan aseen on oltava iältään vähintään 100v vanha.)
– LR Speed Rifle CAS -sääntöjen mukaisella kiväärillä (10 lk.)
– LR Speed Revolver CAS-säästöjen mukaisella revolverilla (5+5 laukausta)
– LR Tykkikisa (jos min. 3 mustaruutiaseeksi luokiteltavaa minitykkiä ilmoittautuu)

Lauantaina
Shooters meeting lauantaina klo 9:00.
10.00 CAS Pääkisa, neljä stagea.
Laukausmäärät revolverit 40, kivääri 40, haulikko 20+
Kilpailun jälkeen:
– Pikaveto Double-Duel
– Cassinon kisavinkit

Lauantain kisan jälkeen tarjolla Yhteinen keittoillallinen metsästysmajalla:
Ukrainalaista Borssikeittoa keittoa (L, G), ruisleipää, suolakurkkua & kahvia. 5€, tasarahalla paikan päällä.
Perunateatteriin otetaan kaikki vapaaehtoiset.
(Keitto (L,G): Liha (nauta ja sika), peruna, purjo, sipuli, juuriselleri, porkkanaa, valkosipuli, punajuuri, kaali, tomaattipyre, maissijauho, pippurit, timjami, laakerinlehti, persilja, voi, suola, sokeri, etikka, vesi, lihaliemi)

Sunnuntaina ammumme neljä stagea.
Shooters meeting Sunnuntaina klo 11:30.
12.00 CAS Pääkisa, neljä stagea.
Laukausmäärät revolverit 40, kivääri 40, haulikko 20+.

MUUT TIEDOT

Pääkisaan tai Plainsmaniin voi osallistua myös vain yhtenä päivänä. Ilmoittautumiset alla olevalla lomakkeella.
Majalla rajoitetusti yöpymistila lattialla. Piha-alueella on kuitenkin hyvin tilaa teltoille! Mikäli leiriytyjiä on paljon, varataan tarvittaessa lisätilaa ampumaradan yhteydestä. Ulkohuusi ja perinteinen sauna.
Varautuminen koronaan aiempien tapahtumien mukaisesti. Huolehdi hygieniasta ja vältä lähikontaktia. Kipeänä tai oireisena osallistuminen kielletty.
Osallistumismaksut:
Kilpailijat: Kisamaksut ennakkona 1 pv: 25€, 2-3pv: 45€ Majoitukset sisältyvät hintaan.
Muut: Leirimaksu 5 euroa.
COWS: tilille OmaSP: FI02 4108 0010 9159 50
viitenumero: 2022070838
Huomioi ruokailun maksu paikan päällä tasarahalla.

Ilmoittautumislomake

CAS Way Up North Shootout 2-3.7. Vaala

Perinteinen CAS kisa Vaalassa. Teemana “The Sisters Brothers”

Paikka: Kurikkavaaran ampumarata, Laajantie 60, Vaala.
Range Master: The Ozz

AIKATAULU JA JÄRJESTELYT:

Pe 1.7 Stagen rakentelua, saunomista, majoittuminen
La 2.7. klo 9.30 Shooters meeting
– klo 10.00 Kisa alkaa
– n. klo 15.00 pikaveto kaksintaistelu
– n. klo 16.00 100m pitkänmatkan kisa
Su 3.7. 10.00 toinen kisapäivä alkaa
– n. 15.00 palkintojen jako
4 stagea/päivä. Ammuskulutus Revolverit 40, kivääri 40, haulikko 20+ / päivä + sivulajit

Ajo-ohje:

MUUT TIEDOT:

Ampumaradalla olevassa hiihtomajassa keittiö, kaksi saunaa, WC ja runsaasti lattiatilaa. ulkona nuotiokatos.
Majoitus: Pe ja La yöt: Hiihtomajassa (lattialla/omassa telttavuoteessa), tai teltassa/vaunussa sen lähistöllä. Saunat ja majoitus sisältyvät kisamaksuun.
Lisätiedot: The Ozz 050 528 1741

Kisamaksut:

Ennakkoon maksettuna 1 pv: 20€, 2pv: 35€.
Paikan päällä maksettuna 1pv 25€, 2pv 40€.

Osallistumismaksut ennakkoon COWS ry:n tilille
OmaSP: FI02 4108 0010 9159 50
viitenumero: 2022070223

Ilmoittautumislomake