The Widowmakers ja Amerikan Rendezvous

These … shirt-tail men, with their cursed twisted guns, the most fatal widow and orphan makers in the world.

London Newspaper, 1775

Näin alkaa esittely Amerikkalaisesta The Widowmakers ryhmästä johon kuuluu jäseniä joka puolelta Amerikkaa ja muutamia muualtakin päin maailmaa. Suurin osa “paikallisista” jäsenistä asuu lähinnä itä-puolella Jenkkejä mutta jäseniä on myös lännessä kuten Utahissa ja Montanassa asti. Ja löytyypä joitakin jäseniä jopa täältä Suomestakin asti.

LizardWidowmakers syntyi vuonna 1970 mutta ei toiminut heti tällä nykyisellä nimellä. Kaveri nimeltä Lizard joka on kotoisin Illinoisista innostui vuonna 1970 Buckskinner touhusta. Hankki ensimmäisen Flintlockinsa ja askarteli joitakin “nahka releitä” ja laittoi pystyyn oman pikku ryhmänsä nimeltä Lizards Rangers jossa hän oli aluksi itse ainoana jäsenenä. Samoihin aikoihin pitkin koko Amerikkaa alkoi levitä innostus Mountainman ja Buckskinners touhua kohtaan harrastuksena ja sen laajennettua pieniä klubeja nousi sinne tänne. Aluksi touhu toimi ns. “Sunnuntai ammunnoilla” mutta, vuosien myötä homma alkoi laajentua entisestään ja vuonna 1975 Lizard meni (silloin jo) seitsemän henkisen Lizards Rangersiensä kanssa ensimmäiseen Rendezvousiinsa. Vuosien myötä klubi kasvoi ja nimikin muuttui moneen otteeseen vaikka idea ja jäsenet pysyivät suunnilleen samoina. Klubi on tunnettu mm. Nimillä Black Horse Brigade, Illinois Regiment, Virginia State Forces ja Red Hats. Nykyään se, kulkee nimellä The Widowmakers ja näin uskoisin sen jatkavankin hautaan asti. Lizardin mukaan klubilla on ollut ongelmansa ja monia muutoksia on vuosien mittaan tapahtunut mutta, “We are still here” kuten Lizard asian ilmaisee.

Nykyään Widowmakersien jäsenet harrastavat pääasiassa “East-side” touhua eli Longhunter, French-Indian Wars jne. aikakautta ja jotkut ovat jopa solmineet omaan osaansa harrastuksesta mukaan ison osan Skotti vaikutteitakin joten, joiltakin porukasta löytyy jos jonkinlaista “Scotchman” rekvisiittaa aina lipuista ja viireistä kiltteihin ja miekkoihin.

Tämä innostus juuri tuohon Itä-juttuun johtunee siitä, että vaikka “suurin osa” porukasta aloittikin harrastuksensa “Mountainman touhulla” niin sittemmin joko muutettuaan itään tai siellä koko ikänsä asuttuaan väki alkoi kiinnostua ja innostua enemmän “oman” alueensa historiasta ja tavoista eli itä-puolen hommista. Ja saattaapi yksi syy myös tähän olla että tämä “East-Side” touhu on ns. haastavampaa ja monipuolisempaa koska sen historia sijoittuu niin paljon laajemmalle alueelle, pidemmälle ajanjaksolle ja liittyy suoranaisesti niin paljon useampiin ihmisiin ja tapahtumiin kuin Mountainman homma joka rajautuu “periaatteessa” vain vuosien 1820-1840 väliselle aikakaudelle ja liittyy yleensä vain muutamaan partanaamaan jotka murisevat kukin omalla tahollaan pitkin Kalliovuoria.

Oli miten oli, niin näin on, että Widowmakers jatkaa kulkuaan “läpi historian”.

Röykän Rende kesällä 2004 oli loistava, mutta ei silti aivan Amerikan mittakaavassa vielä, vaikka olikin ehdottomasti jonkun asteen SM-ennätys lajissaan.

Nämä Jenkkilän Rendezvousit kun ovat suhteellisen laajoja niin läpimitaltaan kuin osanottajamääriltään. Itse olen ollut mukana nyt kolmella eri Amerikan “leirillä” ja kokemus on aina ollut hillitön. Ihmisiä on mukana vaatimattomasta tuhannesta aina kolmeen tuhanteen ja ylikin ja leirien sijainnit ja näkymät ovat uskomattomia. Jenkeissä järjestetään näitä Rendejä pitkin vuotta ja joka tarpeeseen. On East-side ja West-side Rendejä. West-siden Rendet ymmärrettävästi koskevat lähinnä tuota Buckskinners ja Mountainman touhua ja sijoittuvat maantieteellisesti Amerikan Länsiosiin kuten vaikka Kalliovuorille. East-side jubinat sitten tietenkin Itään eli vaikka Virginiaan tai Pennsylvaniaan.

Mutta kuten sanottu (ja jos en sanonut niin nyt sanon) niin allekirjoittanut on ollut mukana vain idässä joten puhun vain siitä. Vaikka henk.koht. Mountainman hommat ovatkin lähempänä sydäntä. Ehkä joku päivä pääsen vielä sinne Kalliovuorillekkin asti leireilemään… perkele…

Me (minä, Axeman, Girty, Roadrunner…) olemme olleet siitä onnekkaassa asemassa mennessämme Jenkki Rendeen että olemme Widowmakersien jäseniä. Tämä on helpottanut paljon sinne menemistä ja ennenkaikkea siellä elämistä. Widowmakersit kun ovat aina jeesanneet niin majoituksen kuin kuljetuksenkin kanssa, mikä on ollut todella hienoa kun vaihtoehtona olisi ollut raahata itse teltta mukana Suomesta asti ja sitten joko vuokrata auto tai joku muu kuljetus aina lentokentiltä lähtien leiripaikalle asti. Varsinkin kun nämä leirit ovat vielä yleensä niin hevon****n kuusessa, että sinne meneminen taksilla olisi varmaankin ollut samanhintaista kuin lentoliput. Ja onhan se kiva, että kun kerran(kin) matkustaa toiselle puolelle palloa, voi vielä viettää pari yötä ennen ja/tai leirin jälkeen jonkun paikallisen luona ettei tarvitse vain haista metsässä ja lentää heti kotiin tai sitten asua kalliilla motellissa kaikkine ihanan puhtaine leirikamoineen.

Rendet toimivat kutakuinkin niin että kun Jenkkilässä on monia Widowmakersien kaltaisia klubeja niin jokainen niistä järjestää aina vuorollaan oman rendensä. Itäpuolella vuoden isoin rende on aina EPR eli Eastern Primitive Rendezvous. Sitten on myös pitkin vuotta pienempiä rendejä siellä täällä kuten South-Eastern ja North-Eastern jne. Lisäksi paljon privaatteja kunkin ryhmän omia pikku rendejä. Aina kun kukin ryhmä järkkää vuorostaan jonkun Easternin tai muun renden niin tämä tarkoittaa sitä että he hoitavat kaikki järjestelyt aina paikan hommaamisesta koko leirin organisointiin ja hoitamiseen.

Itse leirillä järjestävä ryhmä toimii siten että yksi hoitaa Booshwayn (pomon) hommaa ja hänellä on apunaan Segundo joka toimii luonnollisestikkin leirin kakkospomona. Muut järjestävän ryhmän jäsenistä tekevät kukin työtä leirin eteen päivittäin. Huolehtivat siis kaikenmaailman järjestelyistä kuten ammunnat ja kilpailut jne jne. Osa porukasta toimii myös ns. Dogsoldiereina jotka valvovat leirin käyttäytymissääntöjä kuten esim. että kukaan ei tappele, käytä salamaa kuvatessaan kameralla (tästä voi seurata lisänimi Flash joka kulkee mukana vielä vuosia tapahtuneen salaman käytön jälkeen) tai kävele lenkkarit jalassa leirialueella.

Ja vaikka renden nimi sanookin Primitive niin tätä se ei aina välttämättä ole koska Amerikassa ollaan. Olen nähnyt kaverilla helvetin hienot (ja aidon näköiset) mokkasiinit jalassa mutta kun hän nosti jalat ylös istuessaan tuolille niin moksujen pohjat olivatkin kumia ja niissä luki Adidas. Amerikkalaiset ovat erittäin mukavuudenhaluista väkeä ja siten antavat painoarvoa yleensä eniten sille miltä asiat näyttävät, eivätkä aina sille mitä ne oikeasti ovat. Tämä ei tietenkään koske kaikkia heistä vaan löytyy sieltä tietenkin paljon autenttistakin kamaa, koko homman kotimaassa kun ollaan. Ja myös Amerikkalaisissa on ns. HC-harrastajia jotka nukkuvat yönsä taivasalla satoi tai paistoi ja käyttävät ainoastaan “aitoja” period kamoja ja tarvikkeita.

Rendet kestävät yleensä noin 10 päivää ja niihin mahtuu mukaan jos jonkin moista aktiviteettia ja nähtävää. Mukana on läjäpäin kauppiaita jotka myyvät kutakuinkin kaikkea mahdollista period sälää aina autenttisista aterioista musketteihin ja mukana on myös monenlaista kirja, nappi, sarvi, vaate, nahka, turkis, huonekalu, lyhty ja –mitävaankauppiasta. Eli ostettavaa siis riittää.

Sitten on tietenkin leirin “keskipiste” eli Taverna jossa on joka ilta juomista, tanssia, dokausta, musiikkia, ryyppäämistä ja tenuttelua. Ja joskus siellä jopa vedetään myös lärvit mutta pääasiassa Taverna on tarkoitettu yksinomaan kunnon jurrien ottamiseen tai viinan kanssa läträämiseen.

Leirillä on myös paljon monenlaisia ammuntaskaboja, aina tarkkuus ja nopeus kisoista woodswalkeihin mutta näistä osaa varmastikin joku (Girty tai Roadrunner) joka ei ole aamusta iltaan Tavernassa kertoa enempi….

Kaikenkaikkiaan Amerikan mallinen rende on siis hillitön kokemus kaikkine monipuolisine mahdollisuuksineen puhumattakaan esim. siitä miltä tuntuu kävellä vaikka keskellä yötä pilkkopimeän taivaan alla pitkin tuhansien telttojen ja satojen lyhtyjen valaisemaa leiriä. Se on todellinen aikamatka 1700 tai 1800-luvulle, tietenkin omasta kiinnostuksen kohteesta riippuen.
Ehkäpä jonain päivänä tämä harrastus leviää Suomessakin niin laajalle että harrastajia on jo tuhansia ja että tämän saman fiiliksen voi kokea yhtä “laajana” myös täällä koti-Suomessa. Oli miten oli niin muistakaa että TE olette pioneereja tällä “alalla” ja jokaisen panos on tärkeä kun kyse on harrastamisesta ja sen laajentamisesta. Ei siis ole ensiarvoisen tärkeää että kamat on viimeisen päälle (vaikka siihen tietenkin pyritään) vaan se että suhtautuminen, eläytyminen ja ennekaikkea yrittäminen on se mikä ratkaisee.

Ja menkää nyt ihmeessä joku sinne Jenkki rendelle joka osaa kirjoittaa siitä kunnolla eikä vaan tällaista lyhyttä ja epämääräistä sepustusta joistakin pikku yksityiskohdista. Mutta tässä siis joitakin “juttuja” Amerikasta ja sen leireistä ja yhdestä klubista.

Painted
Frank .S “Painted” (eli tuttavallisemmin) Ass Painted