8 results for palaute

Palaute


Palaute

Lähetä palaute, kysymys, tai ehdotus aiheesta julkaistavaksi näillä sivuilla:

 

 

 

 

 

WWW-sivujen päivitys

COWS ry’n www-sivut on päivitetty. Päivitys on ollut tarpeen teknologian kehittymisen vuoksi. Edellinen päivitys tehtiin 1.1.2006, mikä on tietotekniikan kohdalla pitkä aika. Siirtyminen vanhasta hallinnointiohjelmasta uuteen on ollut iso ponnistus, josta kiitämme järjestelmän teknistä ylläpitäjää Weaselia.

Järjestelmä ei suinkaan ole vielä valmis. Siirtohetkellä käytössä oli yli 700 sivua, joista osa oli turhia tai rikkinäisiä, tai sisälsi vanhentunutta tai väärää tietoa. Uudistus on pyritty tekemään tärkeimmät edellä, ja erinäisiä teknisiä pulmia ratkotaan vielä pitkään. Monet linkit eivät vielä toimi, mutta niitäkin korjaillaan hissukseen. Palkkaahan tästä ei kukaan saa, joten suuret kiitokset kuuluvat kaikille järjestelmän sisällön ylläpitoon osallistuville. Jos sinulla on tekstiä, kuvia tai muuta, mikä sopisi sivuillemme ja kiinnostaisi sivun kävijöitä, pistä viestiä hallituksen info osoitteeseen. Pikkuvioista ei tarvitse heti ilmoittaa, mutta esim. Facebookilla laitettaneen pystyyn palaute-keskustelu myöhemmin keväällä

Uusilla sivuilla uuteen COWS 20v -juhlavuoteen!

P.S. Juhlavuoden tärkein tapahtuma on Lopella heinäkuussa järjestettävä PM kisa. Ampujille tarjolla 12 stagen pääkisa, perinteiset ja uudet sivulajit ja maailman ensimmäiset pikavedon PM kisa. Kaikille jäsenille tarjolla leiriytymismahdollisuus, juhlapäivällinen ja muuta elämänmenoa. Seuraa ilmoittelua!

C.O.W.S. ry

Classic Old Western Society of Finland eli C.O.W.S. on Suomen johtava vanhan lännen harrastajien yhdistys.

Yhdistyksen historia

C.O.W.S. perustettiin vuoden 1999 toukokuun puolessa välissä Somerolla, jonne Ray Tulk oli kutsunut kymmenen innokasta Villin Lännen harrastajaa. Aiemmin oltiin todettu Suomessa olevan kasvavaa kiinnostusta Cowboy Action Shooting -ampumaharrastusta kohtaan, mutta täältä puuttuvan taho, joka organisoisi kyseistä toimintaa. Päätettiin itse kokoontua asian tiimoilta ja katsoa, mitä saataisiin aikaiseksi.

Alusta lähtien oli selvää, että perustettava yhdistys ei tulisi keskittymään pelkästään Cowboy-ammuntaan. Se toki tulisi näyttelemään merkittävää roolia yhdistyksen toiminnassa, mutta varsinainen toiminta-ajatus oli koota yhteen Villistä Lännestä tavalla tai toisella kiinnostuneita ihmisiä.

Jo perustamiskokouksessa oli läsnä laaja kirjo alan harrastajia. Ampujien lisäksi paikalla oli pikaveto- ja gunplay-harrastajia, asekeräilijöitä, ratsastajia, Western-tarvikkeiden myyjiä, ase- ja ampumatarvikekauppiaita, historian tutkijoita jne. Puheenjohtajaksi valittiin Ray Tulk ja varapuheenjohtajaksi Mad Dog Reno. Sihteerin tehtävän vastaanotti One Eye Willy. Yhdistyksen nimeksi valittiin Wild West Club of Finland, mutta koska pian selvisi, että sen niminen yhdistys oli jo olemassa, jouduttiin tilalle keksimään uusi nimi. Monien ehdotusten joukosta valittiin Classic Old Western Society of Finland, eikä vähiten sen nasevan lyhenteen “COWS” johdosta.

Perustamiskokouksessa määriteltiin puitteet, joiden sisällä yhdistys tulisi toimimaan. Tarkoituksena on edistää Villin Lännen historian ja aseiden tuntemusta sekä perinteisten Lännen aseiden keräily- ja ampumaharrastusta – myös jäljitelmäaseilla. Samoin yhdistyksen tarkoituksena on edistää perehtymistä Villin Lännen ajan vaatetukseen, musiikkiin, ruokakulttuuriin, ratsastukseen, intiaanikulttuuriin sekä tutkia suomalaisten siirtolaisten vaiheita suuressa Lännessä. Mitään tiukkoja aikarajoja ei asetettu, joskin yleisesti ajatellaan Villin Lännen ajallisesti sijoittuvan 1800-luvun jälkimmäiselle puoliskolle, jolloin Yhdysvallat koki voimallisen laajenemisen mantereen länsiosaa kohti.

Täytyy silti todeta, että COWSista löytyy myös varhaisemman Pohjois-Amerikan harrastajia. Mukana on esimerkiksi piilukkoasein varustetuneita Mountain Man- ja intiaaniharrastajia.

Toiminta alussa

COWSin toiminnan alkuvaiheessa kesällä 1999 oli tärkeää levittää tietoa yhdistyksen olemassaolosta ja hankkia mukaan lisää jäseniä. Ase-lehti julkaisi artikkelin yhdistyksen perustamisesta ja esitteitä jaettiin ahkerasti, mutta eniten julkisuutta toi varmasti Ellivuoren Gun Show, jossa COWSilla oli näyttävä osasto ja jossa yhdistys järjesti kaksi pienimuotoista Villin Lännen esitystä, joissa ammuttiin lännenvaatteissa paukkupatruunoilla ilmapalloja, heiteltiin veistä, lassottiin ja paukuteltiin ruoskaa. Pienistä kommelluksista huolimatta palaute oli erittäin myönteistä sekä yleisön, että järjestäjien taholta.

Toinen kesän tai oikeastaan syksyn kohokohdista oli Suomen ensimmäinen Cowboy Action Shooting-kilpailu. Järjestäjäksi ehti ennen COWSia Lahden Silhouette & Practical Kerho ry.

Yhdistykseksi ja ampumaseuraksi

Toukokuun lopulla 2000, kevään vaihtuessa kesäksi koitti vuosituhannen ensimmäisten suomalaisten Cowboy-ammuntakilpailujen aika. Kaksipäiväiset kisat järjesti COWS yhdessä Action Shooting Clubin kanssa.

Heinäkuussa 2000 matkapuhelimet piippailivat ahkerasti, kun yhdistyksen sihteeri One Eye Willy ilmoitteli tekstiviesteillä hallituksen jäsenille COWSin hyväksymisestä rekisteröidyksi yhdistykseksi sekä lääninhallitukselta saadusta luvasta toimia ampumaseurana.

Nykypäivä

Lisätietoja viimeaikojen ja tulevista tapahtumista löydät näiltä www-sivuiltamme. Parhaiten tieto tavoittaa sinut tietysti COWS:n jäsenlehdessä Chronicle, joka postitetaan jäsenille. Lähde mukaan, meitä on jo yli 400!

Nostalgiaa: Vanhat Pikavetosäännöt

Aiemmin käytössä oli useita pikavetoluokkia. Tässä nostalgian nälkäisille “vanhat säännöt”

Classic Old Western Society of Finland Pikavetosäännöt – EI VOIMASSA

*Fastdraw Rules*

Näillä säännöillä on tarkoitus ohjata ja edistää pikavetokilpailua suomessa.

Säännöt on laadittu hyväksikäyttäen WORLD FASTDRAW ASSOCIATION INC. kansainvälisiä sääntöjä.

Tavoite on tuottaa turvalliset ja kilpailuhenkiset säännöt kaikille kilpailijoille.

*YLEISIÄ OHJEITA*

# Kilpailijalla on mahdollisuus osallistua useampaan eri luokkaan samassa kilpailussa
# Western-henkinen pukeutuminen on pakollinen.
# Kaikki kisaan osallistujien on käytettävä koko kisan ajan silmäsuojaimia.
# Korvasuojien käyttö on suositeltavaa ammuttaessa mustaruuti latauksilla (blanks)
# Kilpailijan tulee noudattaa hyvää kilpailuhenkeä, “Spirit of the game” -hengessä.

*TURVALLISUUSSÄÄNNÖT*

Seuraavien sääntöjen rikkominen johtaa kilpailusta hylkäämiseen

# Alkoholijuomien tai muiden lääkeaineiden käyttö, joka voi vaikuttaa ampumasuoritukseen turvallisuutta vaarantavalla tavalla, on kielletty.
# Ase tulee aina olla koteloitu kun liikutaan kilpailualueella.
# Kilpailijalla ei saa olla hallussaan ns. kovilla ladattuja (live ammo) panoksia kilpailualueella.
# Aseen piippu on oltava suunnattuna koko ajan turvalliseen suuntaan suorituksen aikana.
# Kaikenlainen aseen huolimaton käsittely tai pyörittely (gunplay) on kielletty kilpailualueella.

*VÄLINEVAATIMUKSET LUOKITTAIN*

*TRADITIONAL*
*Ase*
Yksitoiminen revolveri cal. 32-45. Piipun pituus on oltava vähintään 4 5/8 tuumaa, rihlattu piippu. Hanaa ei saa nostaa pystyyn enempää kuin puoli tuumaa aseen päältä mitattuna. Aseen jousia saa keventää haluamallaan tavalla ja esim. rullan lukitus koloja parantaa pikavetoon sopivammaksi. Etutähtäimen saa poistaa kokonaan. Kaikki aseeseen kuuluvat osat pitää olla asennettuina ja toimia.
*Kotelo*
Kotelon on peitettävä aseen piippu kokonaisuudessaan sekä 50 % rullasta, kun ase on koteloitu ampuma-asentoon, myös edestä ja sivusta katsottuna. Ampuma-asennossa kotelo ei saa ylittää 35 astetta ja se saa olla korkeintaan yhden tuuman irti kehosta.
Kotelo ei saa kääntyä tai aueta millään tavalla ja sen pitää olla western -tyylinen, molemmista päistä avoin kotelo ja sen on oltava sidottuna reiden ympäri. Kotelon läpi ampuminen on kielletty.
*Ampumatyyli*
Ammuttava yhdellä kädellä (thumbing)

*OPEN*
*Ase*
Yksitoiminen revolveri cal. 32-45. Piipun pituus on oltava vähintään 4 5/8 tuumaa, rihlattu piippu. Hanaa ei saa nostaa pystyyn enempää kuin puoli tuumaa aseen päältä mitattuna. Aseen jousia saa keventää haluamallaan tavalla ja esim. rullan lukitus koloja parantaa pikavetoon sopivammaksi. Etutähtäimen saa poistaa kokonaan. Kaikki aseeseen kuuluvat osat pitää olla asennettuina ja toimia.
*Kotelo*
Edestä katsottuna kotelon on peitettävä aseen piippu kokonaisuudessaan. Sivultapäin katsottuna myös 50 % rullasta on peityttävä kun ase on koteloitu ampuma-asentoon. Kotelo ei saa olla kallistettu niin paljon että kilpailija pystyy ampumaan sen läpi.
Kotelo ei saa kääntyä tai aueta millään tavalla ja sen pitää olla western -tyylinen, molemmista päistä avoin kotelo. Kotelon läpi ampuminen on kielletty.
*Ampumatyyli*
Ammuntatyyli on vapaa.

*CLASSIC*
*Ase*
Yksitoiminen revolveri cal. 32-45. Piipun pituus on oltava vähintään 4 5/8 tuumaa, rihlattu piippu. Aseen jousia saa keventää haluamallaan tavalla ja esim. rullan lukitus koloja parantaa pikavetoon sopivammaksi. Kaikki aseeseen kuuluvat osat pitää olla asennettuina ja toimia.
*Kotelo*
Kotelon on peitettävä aseen piippu ja rulla kokonaisuudessaan kun ase on koteloitu ampuma-asentoon sivusta katsottuna.
Ampuma-asennossa kotelo ei saa ylittää 35 astetta ja max. yhden tuuman irti kehosta.
Kotelo ei saa kääntyä tai aueta millään tavalla ja sen pitää olla western -tyylinen, avoin kotelo ja sen on oltava sidottuna reiden ympäri.
Kotelo on pidettävä vyön tasolla, eikä se saa olla metallivahvistettu. Kotelon läpi ampuminen on kielletty.
*Ampumatyyli*
Ammuttava yhdellä kädellä (thumbing)

*CAP`N BALL*
*Ase*
Perinteinen nallilukko revolveri cal. 32-45. Aseen jousia saa keventää haluamallaan tavalla ja esim. rullan lukitus koloja parantaa pikavetoon sopivammaksi. Kaikki aseeseen kuuluvat osat pitää olla asennettuina ja toimia. Aseen perinteistä ulkoista olemusta ei saa muuttaa.
*Kotelo*
Kotelon on peitettävä aseen piippu ja rulla kokonaisuudessaan kun ase on koteloitu ampuma-asentoon sivusta katsottuna.
Kotelo ei saa kääntyä tai aueta millään tavalla ja sen pitää olla western -tyylinen, avoin kotelo ja sen on oltava sidottuna reiden ympäri. Ampuma-asennossa kotelo ei saa ylittää 35 astetta ja max. yhden tuuman irti kehosta. Kotelo on pidettävä vyön tasolla eikä se saa olla metalli vahvistettu. Kotelon läpi ampuminen on kielletty.
*Ampumatyyli*
Ampumatyyli vapaa

*KILPAILUSÄÄNNÖT*

*Yleistä*

Kilpailija ei saa missään vaiheessa koskettaa aseeseen tai koteloon ennen äänimerkkiä/signaalia. Ensimmäisestä kosketuksesta tulee varoitus, toinen kosketus luetaan ohilaukaukseksi. Ainoastaan yksi varoitus annetaan kilpailun aikana. Käsi- tai linjatuomari on ainoa päätäntävaltainen tuomari radalla.
*Ammunta*

Kilpailija lataa aseensa joko merkityllä latauspöydällä tai ammuntapaikalla tuomarin valvonnassa.

Käytettävät ammukset saa ladata ainoastaan mustaruudilla ja hylsyn pää on suljettava pahvilapulla tai muulla pehmeällä tarkoitukseen soveltuvalla aineella. Päätylapun saa esim. lakata kiinni. (Cows:in hyväksymät paukkupatruunat)

*Tuomarin komennot:*

“Shooter on the line” / “ampuja viivalle”

“Shooter set” / “Ampuja valmis” -odottamaan äänimerkkiä/signaalia.

Äänimerkin/signaalin on tultava komennosta 2-5 sekunnin sisällä.

Jos kilpailija ampuu ennen äänimerkkiä/signaalia niin se merkitään ohilaukaukseksi.

Blankseillä jokainen kilpailija ampuu kolme laukausta, joista kahdesta parhaasta lasketaan keskiarvo.

Vahaluodeilla ammutaan 5 laukausta, 2 laukausta pitää osua tauluun. Näistä lasketaan keskiarvo-aika minkä mukaan tulee sijoitus kisassa.

Jos kilpailija ei saa kuin yhden hyväksytyn suorituksen, merkitään toiseksi ajaksi 1.000 sek. Suoritus on hyväksytty vain jos ilmapallo hajoaa laukauksesta (blanks) tai löytyy osuma taulusta (vahaluoti).

Ampujalla on käytettävissä vain yksi laukaus jokaista maalitaulua varten.

Tekniset häiriöt ampumatilanteessa tulkitaan aina tapauskohtaisesti, jolloin ampuja saa mahdollisesti uusia suorituksensa.

Tulosluetteloon tullaan kirjaamaan myös nopeimmat yksittäiset ajat ja ne merkitään esim. ennätysluetteloon.

Ase on tyhjennettävä ampumapaikalla tai latauspöydällä.

*Maalitaulu*
Maalina käytettävän ilmapallon keskikohta on maasta mitattuna 110 cm – 120 cm, mutta ei kuitenkaan ampujan vyönsoljen alapuolella.
Ilmapallon halkaisija on oltava noin 22 cm.
Ampumamatka on 2,5 – 3 metriä.

*Protestit*
Kaikki protestit on esitettävä välittömästi kilpailun tuomarille.
Protestimaksu on 20 euroa, joka palautetaan jos protesti hyväksytään.

Kiowa-apassien manatidie-soturiseura

Tasankointiaaneilla oli useita soturiseuroja jotka olivat pääasiassa miesten keskinäisiä kerhoja joilla toisaalta oli erilaisia velvoitteita heimoissa, toisaalta ne olivat väyliä sosiaaliselle nousulle sekä yksinkertaisesti läheisiä ystäväpiirejä. Esimerkkinä soturiseurasta on yleisesti varsin vähän tunnettujen kiowa-apassien manatidie-soturiseura.

Kiowa-apassit

Tasanko-apassit jotka aiemmin tunnettin yleensä nimellä kiowa-apassit käyttävät itsestään nykyään vain nimeä apassit. He ovat kielisukulaisia tunnetummille lounaisalueiden apassiheimoille Chiricahuoille, Lipaneille ja muille, mutta täysin erillinen heimo. Kiowa-apassit olivat eteläisiä tasankointiaaneja asuen tipeissä ja metsästäen biisoneita toisin kuin muuta apassit. Kiowa-apassit olivat erittäin pieni heimo – vain n. 300 henkeä vuonna 1880 – joka eli erittäin tiiviissä suhteessa kiowa-heimon kanssa. Monesti heitä on pidetty miltei yhtenä kiowien alaryhmänä. Jatkossa apasseilla tarkoitetaan nimenomaan kiowa-apasseja.

Seurat

Kiowa-apasseilla oli neljä soturiseuraa. Lapsille ja nuorille oli kaniiniseura (Rabbit Society, apassiksi Katsowe), aikuisille sotakokemusta omaaville miehille oli nopea kettu -seura (Swift Fox Society), mustajalkaseura (Blackfoot Society, apassiksi Manatidie, tunnetaan myös korppiseuran nimellä) ja eliittisotureiden hevosseura (Horse Society, apassiksi Klintidie) johon otettiin vain kymmenestä kuuteentoista heimon arvostetuinta miestä. Näiden lisäksi reservaattiajalla (1880-luvulta) apasseillekin levisi tasankointiaaneilla yleinen ns. ruoho- eli Omaha-tanssiseura. Apassit saivat sen pawnee-heimolta, joten heillä seuran nimi oli pawneetanssiseura (Pawnee Dance Society, apassiksi Dahvashsahgootas). Näiden miesten seurojen lisäksi oli naisten seura nimeltä Izuwe.

Seuroista parhaiten tunnettu on niistä isoin manatidie- eli mustajalkaseura.

Manatidie- eli mustajalkaseura

Mustajalkaseura on apassien perimätiedon mukaan saanut nimensä taistelusta jossa eräs vihollisista huusi jotain joka apassien korviin kuulosti sanalta manatidie. Mana on apassien nimitys pohjoisten tasankojen mustajalkaheimolle, tidie tarkoittaa ryhmää tai ihmisiä. Ennen reservaattikautta (siis n. ennen vuotta 1875) manatidie-seuraan kuului n. 20 – 50 miestä. Jäsenet maalasivat ja pukivat itsensä samankaltaisesti. He istuivat, tanssivat ja taistelivat yhdessä, tarjosivat apuaan toinen toisilleen ja olivat parhaat ystävykset keskenään.

Manatidie-seura hoiti usein keskikesän koko heimon yhteisissä kokoontumisissa poliisin roolia. Koko heimo kokoontui yleensä kiowien aurinkotanssiin, jolloin ihmisiä oli niin paljon yhdessä että heidän siirtymisensä paikasta toiseen ja biisonin metsästys täytyi organisoida normaalia paremmin. Muuten vapaamuotoinen metsästys olisi karkottanut biisonit ja estänyt isot kokoontumiset. Tasankointiaaneilla hyvin yleisen tavan mukaan leirin päällikkö nimesi jonkun soturiseuroista poliisiksi niiden muutaman päivän ajaksi jolloin heimo lähestyi aurinkotanssileiriä ja pyrki suorittamaan ison keskitetyn biisonin metsästyksen jolla taattiin ruoan riittäminen aurinkotanssiseremonioiden ajan.

Poliisina toimiva seura esti tämän ajan yksittäisiä metsästäjiä pelottamasta biisonilaumoja. Jos metsästäjä ei uskonut poliisiseuran käskyä, nämä ruoskivat tämän, tuhosivat hänen omaisuuttaan, ampuivat hevosensa ja pahimmassa tapauksessa saattoivat tappaakin hänet jos hän vastusti rangaistusta. Mikäli metsästäjä otti rangaistuksen vastaan vastustelematta, lahjoitti poliisiseura myöhemmin hänelle omaisuutta enemmän kuin mitä tuhosivat rangaistuksen yhteydessä. Apassit epäilivät joskus että määrätyt henkilöt käyttivät tätä hyväkseen rikkomalla tahallaan metsästyskieltoa vastaan, ottamalla poliisina toimineen manatidie-seuran rangaistuksen vastaan ja saivat sittemmin hevosia ja muuta omaisuutta korvauksena asiasta.

Kun apassit osallistuivat kiowien aurinkotanssiin, heidän oma poliisiseuransa piti yleensä järjestystä yllä heidän leirissään, mutta silti he olivat kiowien vastaavan poliisiseuran ja kiowien päällikön käskyvallassa. Tapa oli yleinen tasankoheimoilla, vieraileva heimo oli aina isäntäheimon poliisina toimivan soturiseuran käskettävissä.

Manatidie-seura piti omia kokoontumisiaan hieman poikkeuksellisesti muihin tasankoheimoihin nähden ympäri vuotta. Yleensä soturiseurat kokoontuivat omiin tapaamisiinsa aurinkotanssiin valmistautuessa jolloin koko heimo oli koossa. Tällöin useissa pienissä leirikunnissa lopun vuotta hajallaan elävät seuran jäsenet olivat samaan aikaan koolla. Luultavasti kiowa-apassien pieni koko mahdollisti tapaamiset ympäri vuoden, heimo ei jakautunut niin kovin moneen ryhmään. Kuitenkin manatidienkin tärkeimmät tapaamiset pidettiin aurinkotanssileirin yhteydessä.

Tasankointiaanien soturiseurat taistelivat joskus yhtenäisenä seurana, mutta se näyttää olleen enemmänkin poikkeus kuin sääntö. Syynä luultavasti oli että katastrofaalinen sotaretki saattoi hävittää koko seuran kerralla. Tällä tavalla mm. kiowien luun lyöjät -seura ja cheyennien jousenjänneseura katosivat kerralla olemasta. Apassien manatidie-seura näyttää olleen seurana aktiivisempi sotaretkien osanotossa. Syynä saattaa jälleen olla heimon pienuus. Kun ehkä yli puolet kiowa-apassien aikuisista miehistä kuului manatidie-seuraan, oli käytännössä melkein joka retkellä manatidiejä mukana. Lisäksi koska varsinkin suuremmat kostoretket ajoittuivat yleensä aurinkotanssin jälkeiseen aikaan, on luultavaa että manatidien seremoniat aurinkotanssin aikaan keskittyivät myös tuleviin sotaretkiin. Vaikkeivät olisikaan organisoineet itse sotaretkiä, toimivat manatidiet luultavasti samoin kuin kiowien vastaavat seurat, jotka avustivat jäseniään taloudellisesti näiden varustautuessa sotaretkiin. Tällainen luottolaitoksena toimiminen osaltaan lisäsi seuran yhtenäisyyttä.

Manatidien kokoontumiset olivat avoimia yleisölle, mutta niiden tapahtuma-aika pidettiin salaisuutena mahdollisimman pitkään. Kokoontumiset pidettiin tipissä jonka alareunat oli kääritty ylös näkyvyyden takaamiseksi tai erillisessä oksista kootussa tuulensuojassa tai aurinkokatoksessa. Yksittäiset henkilöt ajoittain kustansivat aterian seuran jäsenille. Kaikkien seuran jäsenten tuli osallistua kokoontumisiin. Poissaolosta seurasi yleistä pilkkaa jossa väitettiin että kyseinen jäsen olikin mennyt naimisiin anoppinsa kanssa eikä kiihkeästä suhteestaan ehtinyt osallistua seuran toimintaan.

Mikäli joku seuran jäsen oli kuollut, täytyi seuran surra kuolleen omaisten kanssa ennen kuin pystyivät pitämään tapaamisiaan. Seura saapui omaisten luokse, poltti heidän kanssaan piippua, suri ja rukoili. Kun seura seuraavan kerran halusi pitää tapaamisensa, lähetti se jonkun jäsenensä ilmoittamaan kuolleen omaisille aikeestaan ja pyytämään näiden luvan tapaamiselle. Saatuaan luvan tapaamiselleen seura keräsi lahjoja omaisille. Manatidiet kiersivät kaikkien jäsentensä luona keräämässä lahjoja, jotka kerättiin kasaan. Yönä jolloin seuran kokoontuminen oli, seura meni rumpunsa kanssa omaisten luo laulaen koko ryhmänä. Kerätyt lahjat jaettiin kuolleen omaisille. Piippu tarjottiin kuolleen isälle tai jollekin muulle miespuoleiselle sukulaiselle joka poltti sitä rukoillen samalla. Kun piippu palautettiin seuralle, nämä ilmoittivat että he itkevät kuollutta vielä viimeisen kerran. He poistivat omaisen vanhat vaatteet ja polttivat ne sekä surivat yhdessä jonkun aikaa. Kun omainen nousi ja ilmoitti hyväksyvänsä seuran hänelle antamat uudet vaatteet hän ilmoitti voivansa jo paremmin ja antoi seuralle luvan pitää tapaamisensa. Manatidie-seura päätti asian lyömällä rumpua neljä kertaa.

Mikäli seura ei toiminut edellä kuvatulla tavalla, oli kuolleen jäsenen omaisilla oikeus keskeyttää seuran tapaaminen. Erään kuolleen jäsenen isä keskeytti manatidien tanssin tuhoamalla seuran rummun ja muuta omaisuutta puukollaan. Myöhemmin seura vei isälle hevosen ja suri yhdessä perheen kanssa, jotka sitten antoivat seuralle luvan jatkaa tanssiaan seuraavana päivänä.

Manatidien asut ja tapaamiset

Manatidien asuun kuului määrätty maalaus, lyhyet nahkapaidat ja pitkä peuran- tai biisoninnahkainen punaiseksi maalattu laahus joka ylettyi maahan asti. Laahus oli kiinnitetty kalkkunan parta -harjaspäähineeseen tai punaiseksi värjättyyn peuran häntään jotka oli kiinnitetty kotkansulin koristeltuun päälakilettiin (englanniksi scalp lock).

Erillisessä keväällä tai ennen aurinkotanssia pidetyssä tapaamisessa jäsenet kokoontuivat tipiin missä seuran neljä sauvaa kiedottiin uudelleen jänteellä ja saukon nahoilla jotka oli sisäpuolelta maalattu keltaiseksi. Tapaaminen pidettiin erityisessä jäsenten leirissä. Uudistusseremoniassa laulettiin siihen omistettuja lauluja sauvojen kiedonnan aikana ja rukoiltiin. Aamulla kukin saukon nahka leikattiin laulujen aikana suikaleiksi. Kun nahat oli valmisteltu, istuivat jäsenet alas ja polttelivat tupakkaa. Keskipäivällä tarjottiin ateria. Iltapäivällä seura kokoontui koristelemaan sauvat. Ne käärittiin saukon nahkoihin, koristeltiin kotkansulilla ja niihin lisättiin keihään kärjet. Koko uudistusseremonia kesti kaksi päivää. Kun sauvat (tai keihäät) oli saatu valmiiksi, manatidiet tanssivat laulaen leirin keskustaan jossa he ampuivat tylppiä nuolia ilmaan. Jos nuolet vahingoissa osuivat johonkin (ulkopuoliseenkin), ei asiasta nostettu vastalauseita. Jos koira sattui kulkemaan seuran edestä heidän tullessaan leirin keskustaan, käsitettiin se pyhäksi, tapettiin ja syötiin myöhemmin seuran tipissä. Kaikkien jäsenten tuli osallistua syömiseen, pitivät he siitä tai eivät.

Manatidieillä oli kokoontumisissaan neljä erilaista tanssia omine lauluineen. Lauluja säestettiin seuran kahdeksalla käsirummulla. Yksi tansseista oli ns. shuffle dance, joka tunnetaan myös nimellä crow hop. Siinä hypitään vuorotellen jalalta toiselle, samalla tehden toisella jalalla pienen potkun eteenpäin. Toinen tansseista kuvasi sotureiden vastahyökkäyksiä vihollista vastaan ja siinä tanssittiin ryhmänä ajoittain eteenpäin, ja ajoittain käännyttiin kiväärin laukausmerkeistä takaisin kuvaten vastahyökkäyksiä. Tanssi aloitettiin tipin sisältä, josta siirryttiin sen kuluessa ulos. Manatidien sukulaiset kannustivat tanssijoita huudoillaan ja naiset huusivat ns. tremoloja (la-la-la-la -tyyppinen kannustushuuto). Seuran tanssien aikana kukaan ei saanut koskettaa neljää sauvan kantajaa tai kulkea heidän edestään.

Manatidie-seuran kokoontumisten aikana naiset pitivät usein päänahkatansseja manatidien tanssien tauoilla. Viisi tai kuusi päänahkatanssilaulun aikana manatidie-miehet lepäilivät ja polttelivat ja seurasivat naisten tanssia. Soturit antoivat keihäänsä ja muut aseensa joihin oli kiinnitetty päänahkoja ja muita voitonmerkkejä naisille jotta nämä voisivat tanssia niiden kanssa. Naiset tanssivat viidestä kymmeneen henkeä leveissä riveissä rinnakkain, jokainen kantaen jotain voitonmerkkiä. Rivit lähenivät keskellä olevaa rumpua, ajoittain perääntyen takaisin alueen reunalle musiikin tempon muuttuessa. Naiset olivat miestensä mukana näiden osallistuessa seuran tapahtumiin, istuen yleensä tipin ulkopuolella tapaamisten ja tanssien aikana. Lähempää vuorovaikutusta seuran jäsenten ja heidän vaimojensa välillä ei tapaamisten aikana ollut.

Upseerit

Tasankointiaanien seuroissa oli tyypillisesti muutamia upseerin virkoja joilla oli omat tunnusmerkkinsä. Upseerit vaihtelivat suurestikin eri heimoissa ja seuroissa. Manatidieillä oli neljä sauvan (tai keihään) kantajaa, yksi ruoskamies jota kutsuttiin myös häräksi ja kaksi palvelijaa. Muut jäsenet olivat tavallisia rivijäseniä joilla ei ollut mitään erityistä tunnusmerkkiä.

Manatidien keihään kantajat ja ruoskamies olivat heimon ehdotonta eliittiä, arvostettuja vanhempia päälliköitä, joiden asema oli erittäin vahva. Heitä pidettiin esimerkillisinä tietojensa, viisautensa ja rohkeutensa tähden.

Neljä manatidien sauvaa tai keihästä, joiden apassinkielinen nimi tarkoittaa vatsan aukaisijoita, olivat keskeiset seuran historiassa ja seremonioissa. Jokaisen keihään mukana oli köysi tai olkahihna jota käytettiin taistelussa sitomaan keihään kantaja maahan josta hän ei saanut paeta ilman että seuratoveri kävi hänet vapauttamassa. Keihään kantajan velvollisuus oli kiinittää itsensä taistelun vaarallisimpaan paikkaan. Apassien perimätiedon mukaan jokainen seiväs oli voitettu taisteluissa vihollisilta. Kaksi keihäistä oli yläpäästään kaarelle taivutettuja (ns. paimensauvan muotoisia) ja kaksi Y-kirjaimen muotoisia yläpäästään haarautuneita.

Keihään kantajat pitivät virkansa manatidieillä koko ikänsä. Keihäät kulkivat suvuissa, yleensä edellisen omistajan pojalle. Ne toivat mukanaan useita velvoitteita ja hankaluuksia. Jos keihäällä osoitti taistelussa vihollista, sitä piti myös käyttää heihin. Keihäät eivät saaneet koskea maahan, paitsi jos ne lepäsivät biisonin lantaläjän päällä tai lyötiin sellaisen läpi. Mikäli keihään vahingossa pudotti, täytyi toisen seuran jäsenen nostaa se ylös kerrottuaan jostain henkilökohtaisesta taistelusuorituksestaan (ns. counting a coup), palauttaa keihäs seuran ruoskamiehelle, joka puolestaan toi sen varsinaiselle omistajalleen.

Keihäiden kanssa tanssiminen vastasi apassien näkemyksen mukaan itse taistelua. Kummassakin kun keihäs oli kerran otettu käyttöön, sen omistaja ei voinut lopettaa ennen kuin tavoite oli saavutettu. Oli kyse sitten taistelemisesta tai tanssista. Tanssissa keihään kantaja ei voinut laskea keihästä käsistään koko tanssin aikana, hän saattoi vain lepuuttaa sen kärkeä jalkansa tai biisonin lantaläjän päällä. Manatidien neljä keihään kantajaa personoivat apassien urhoollisuus-ideaalin ja sotaan perustuvan statuksen. Eräs apassi kuvasi keihään kantajia näin: “Nuo miehet sauvojen kanssa olivat kuin kenraaleja. Erittäin korkeassa asemassa, he olivat sotureita.”

Manatidien jäsenet olivat yleensä pareittain toistensa parhaita ystäviä, “partnereita”. Tällaista partneria kohdeltiin kuin omaa veljeä samoine velvoittein. Keihäiden kantajat olivat toistensa partnereita, Y-keihäät keskenään ja kaarevat keihäät keskenään. Kummatkin parnerit pukeutuivat seuran tapahtumissa yhtenäisesti. Keihään kantajat pitivät keihäänsä edessään tapaamisissa, kaarevat keihäät istuivat pohjoispuolella ja Y-keihäät eteläpuolella rinnakkain. Kaikki keihään kantajat pitivät hiuksissaan pitkää metallikiekoilla (ns. hair plate) koristeltua laahusta jonka päässä oli keltainen biisonivasikan häntä.

Manatidieillä oli yksi ruoskan kantaja. Hänen tunnusmerkkinsä oli isohko puukahvainen ruoska jonka kahvan toinen laita oli sahalaidan muotoinen. Ruoska on niin iso että sitä voi hyvin käyttää nuijana. Ruoskassa oli punaketun nahasta tehty rannelenkki.

Ruoskan kantaja vastasi seuran tapahtumien käytännön järjestelyistä ja aktiviteetista. Hän oli myös se joka haki uudet jäsenet. Manatidien tanssien aikana hän esti lapsia ja koiria tulemasta tanssialueelle ja hän oli ainoa joka sai kulkea seuran keihäiden ja rummun välistä. Jos joku jäsen pudotti jotain tanssiessaan, kohtelivat seuran jäsenet sitä kuin vihollista taistelukentällä ja esittivät hyökkäystä sitä kohti. Ruoskamies hankki taistelussa koulitun veteraanin kertomaan uroteostaan ja nostamaan esineen ylös, jonka ruoskamies sitten palautti omistajalle, nuhtelujen kera. Ruoskamies kantoi myös jousta ja nuolia ja oli siten luultavasti se joka ampui manatidien tansseihin erehtyneet koirat.

Viimeiset kaksi upseerin virkaa olivat kaksi palvelijaa jotka pitivät seuran tapaamisissa huolta nuotiosta, tarjoilivat ruoan, toimivat viestinviejinä keihään kantajille, hankkivat vettä ja tupakkaa jne. Palvelijat olivat kuitenkin korkeampiarvoisia kuin tavalliset rivijäsenet, vaikka heidän tehtävänsä palvelijoina antaisivatkin muuta ymmärtää.

C.O.W.S. yhdistyksen historiaa

Classic Old Western Society of Finland eli C.O.W.S. perustettiin vuoden 1999 toukokuun puolessa välissä Somerolla, jonne Ray Tulk oli kutsunut kymmenen innokasta Villin Lännen harrastajaa. Aiemmin oltiin todettu Suomessa olevan kasvavaa kiinnostusta Cowboy Action Shooting -ampumaharrastusta kohtaan, mutta täältä puuttuvan taho, joka organisoisi kyseistä toimintaa. Päätettiin itse kokoontua asian tiimoilta ja katsoa, mitä saataisiin aikaiseksi.

Alusta lähtien oli selvää, että perustettava yhdistys ei tulisi keskittymään pelkästään Cowboy-ammuntaan. Se toki tulisi näyttelemään merkittävää roolia yhdistyksen toiminnassa, mutta varsinainen toiminta-ajatus oli koota yhteen Villistä Lännestä tavalla tai toisella kiinnostuneita ihmisiä.

Jo perustamiskokouksessa oli läsnä laaja kirjo alan harrastajia. Ampujien lisäksi paikalla oli pikaveto- ja gunplay-harrastajia, asekeräilijöitä, ratsastajia, Western-tarvikkeiden myyjiä, ase- ja ampumatarvikekauppiaita, historian tutkijoita jne. Puheenjohtajaksi valittiin Ray Tulk ja varapuheenjohtajaksi Mad Dog Reno. Sihteerin tehtävän vastaanotti One Eye Willy. Yhdistyksen nimeksi valittiin Wild West Club of Finland, mutta koska pian selvisi, että sen niminen yhdistys oli jo olemassa, jouduttiin tilalle keksimään uusi nimi. Monien ehdotusten joukosta valittiin Classic Old Western Society of Finland, eikä vähiten sen nasevan lyhenteen “COWS” johdosta.

Perustamiskokouksessa määriteltiin puitteet, joiden sisällä yhdistys tulisi toimimaan. Tarkoituksena on edistää Villin Lännen historian ja aseiden tuntemusta sekä perinteisten Lännen aseiden keräily- ja ampumaharrastusta – myös jäljitelmäaseilla. Samoin yhdistyksen tarkoituksena on edistää perehtymistä Villin Lännen ajan vaatetukseen, musiikkiin, ruokakulttuuriin, ratsastukseen, intiaanikulttuuriin sekä tutkia suomalaisten siirtolaisten vaiheita suuressa Lännessä. Mitään tiukkoja aikarajoja ei asetettu, joskin yleisesti ajatellaan Villin Lännen ajallisesti sijoittuvan 1800-luvun jälkimmäiselle puoliskolle, jolloin Yhdysvallat koki voimallisen laajenemisen mantereen länsiosaa kohti.

Täytyy silti todeta, että COWSista löytyy myös varhaisemman Pohjois-Amerikan harrastajia. Mukana on esimerkiksi piilukkoasein varustetuneita Mountain Man ja intiaaniharrastajia.

Toiminta alkuun

COWSin toiminnan alkuvaiheessa kesällä 1999 oli tärkeää levittää tietoa yhdistyksen olemassaolosta ja hankkia mukaan lisää jäseniä. Ase-lehti julkaisi artikkelin yhdistyksen perustamisesta ja esitteitä jaettiin ahkerasti, mutta eniten julkisuutta toi varmasti Ellivuoren Gun Show, jossa COWSilla oli näyttävä osasto ja jossa yhdistys järjesti kaksi pienimuotoista Villin Lännen esitystä, joissa ammuttiin lännenvaatteissa paukkupatruunoilla ilmapalloja, heiteltiin veistä, lassottiin ja paukuteltiin ruoskaa. Pienistä kommelluksista huolimatta palaute oli erittäin myönteistä sekä yleisön, että järjestäjien taholta.

Toinen kesän tai oikeastaan syksyn kohokohdista oli Suomen ensimmäinen Cowboy Action Shooting-kilpailu. Järjestäjäksi ehti ennen COWSia Lahden Silhouette & Practical Kerho ry.

Yhdistykseksi ja ampumaseuraksi

Toukokuun lopulla 2000, kevään vaihtuessa kesäksi koitti vuosituhannen ensimmäisten suomalaisten Cowboy-ammuntakilpailujen aika. Kaksipäiväiset kisat järjesti COWS yhdessä Action Shooting Clubin kanssa.

Heinäkuussa 2000 matkapuhelimet piippailivat ahkerasti, kun yhdistyksen sihteeri One Eye Willy ilmoitteli tekstiviesteillä hallituksen jäsenille COWSin hyväksymisestä rekisteröidyksi yhdistykseksi sekä lääninhallitukselta saadusta luvasta toimia ampumaseurana.

Nykypäivä

Lisätietoja viimeaikojen ja tulevista tapahtumista löydät etusivultamme. Parhaiten tieto tavoittaa sinut tietysti COWS:n Chroniclella joka postitetaan jäsenille, sekä näin sähköisessä muodossa . Lähde mukaan, meitä on jo yli 400!

Teemana turvallisuus

Muisteloita toukokuiselta turvakurssilta

Ilmoittauduin hyvissä ajoin kevään ensimmäiselle turvakurssille jonka piti toteutuman kevättalvella. Kävi niin kuin kävi ja kurssi siirrettiin toukokuun viimeiseen viikonloppuun. Perjantai-iltapäivän ruuhkassa köröttelinkin kohti Vesivehmaata ja Kenraalin rataa. Alkuillan aikana paikalle kokoontuikin parikymmentä tiedonhaluista jäsentä, ennakkoon tunsin lähinnä vain kouluttajat Slowhand Macin ja Ringo Kidin. Kodan savuisessa hämärässä oli toki muutama muukin tuttu naama.

Esittelykierroksen aikana kerroimme lyhyesti itsestämme ja harrastushistoriastamme. Mukavaa oli nähdä niin runsaslukuisesti naisia paikalla, olikohan meitä viisi? Perjantai-ilta oli pyhitetty teorialle. Termit, aseen osat ja asetyypit tuntuivat ensin lähinnä muinaissanskriitiltä, asetietämykseni kun perustuu lähinnä naisen logiikkaan: pitkiä ja lyhyitä pyssyjä, kaikista lähtee kova pamaus ammuttaessa ja niiden kanssa pitää olla varovainen. Kierteet, rihlat, supistajat, jyvät ja ejektorit tulivat kuitenkin kohtuullisen selviksi. Niin ja se kuuluisa horoluoti.

Asiaa riitti ja ilta venähti pitkäksi. Osa kurssilaisista siirtyi yöksi kotiinsa, Körriin, osa yöpyi autoissa tai teltoissa ja me loput valtasimme kodan laverit makuupusseinemme.

Lauantai-aamuna pääsimme aloittamaan puolitoista tuntia aikataulusta jäljessä. Iso porukkamme ryhmittäytyi ampumapaikalle ja revolvereilla aloitettiin. Ase tuntui vieraalta, isolta ja painavalta ja liikkeet olivat kuin hidastetusta filmistä. Osa meistä suurin piirtein piti revolveria ensimmäistä kertaa kädessään, osa oli ampunut kisoissakin ansiokkaasti. Itse olin ampunut edellisen kerran reilu vuosi takaperin, mutta kumma kyllä, asiat palautuivat mieleen yllättävän nopeasti. Aikataulu venyi venymistään mutta kaikki pääsivät ampumaan monta viiden satsia. Koteloonkin tottui nopeasti ja lopulta se oli ihan luonteva osa vaatetusta, alussa tottumatonta ahisti ja puristi.

Illaksi meillä oli vielä teoriaa, tiivis tietopaketti säännöistä. Aurinkoinen mutta kolean tuulinen päivä tuntui luissa ja ytimissä ja olikin hienoa kuulla Idahon ilmoitus meitä varten varatusta lentokentän kerhosaunasta. Hieno homma ja hyvin järjestetty, kiitos vielä kerran!
Saunailta jatkui kotanuotion ääressä myöhään.

Sunnuntaina flunssainen oloni tuntui aika kauhealta, eikä lyhyt yöuni tehnyt sitä yhtään paremmaksi. Onneksi paksu villahuopa oli mukana, sen alla pysyi kohtuullisen lämpimänä kuumepuistatusten välillä.

Aamupäivän revolveriosuuden jälkeen siirryttiin pitkiin aseisiin, käsittely ja kuljetus tulivat taas selväksi ja latauspaikallakin sain riittävästi neuvoja sekä valvojilta että vieruskavereilta. Ne, joilla ei vielä ollut omia aseita, saivat tutustua erilaisiin aseisiin ja ottaa niihin tuntumaa. Sen Oman ja Oikean löytäminen kun on äärimmäisen tärkeää, erityisesti aseiden kohdalla.

Kivääri on hauska peli, tämän tiesin toki ennakkoon. Hidastahan se touhuni kiväärinkin kanssa oli mutta pian liikeradat tulivat tutummiksi ja hommaan tuli vähän vauhtiakin. Eikä osumatarkkuuskaan kärsinyt merkittävästi. Sadepilvet kiersivät ampumaradan kohteliaasti hieman kauempaa, pienlentokoneet surisivat pään päällä hyvin tiuhaan. Yhtään konetta emme tunnusta pudottaneemme vaikka ampumalinjan päällä niitä liikennöikin. Kiväärin kanssa treenasimme myös sivuttaisliikkeitä, ammuimme kahteen maaliin ja totuttelimme “Brains off -tööttiääneen”.

Sokerina pohjalla meillä oli haulikko, ehdoton suosikkiaseeni. Valitettavasti ehdimme ampumaan todella vähän, ensimmäiseen kahden paukun kierrokseen aikaa kului liki tunti.

Ruokapaussin jälkeen olikin vuorossa loppukoe, teorian ja käytännön sisäistäminen punnittiin tosi kinkkisillä kysymyksillä. Aikaa oli 45 minuuttia ja melko tarkkaan tuo aika kuluikin. Tulosten laskeminen tuntui kestävän ikuisuuden. Tiukkailmeiset kouluttajat linnoittautuivat kotaan ja me kokelaat mietimme oikeita vastauksia ulkopuolella. Tupakkia ja nenäliinoja kului. Läpimenoon vaadittiin 70 % oikeita vastauksia.

Hyvinhän siinä sitten kävi, minullekin ojennettiin sertifikaatti kera komean tähden. Aivan kaikki meistä eivät kurssin teoriaosuutta läpäisseet. Heillä on kuitenkin varattu tilaisuus osoittaa taitonsa pienemmissä kisoissa “kummin” valvonnassa.

Olisin toivonut, että aikaa olisi ollut enemmän, sillä ampumaan oppii vain ampumalla. Suuresta osallistujamäärästä johtuen laukausmäärät jäivät suunniteltua pienemmiksi. Teoriakokeen kysymykset olisi ollut hyödyllistä käydä yhdessä läpi ja henkilökohtaista palautetta olisi ehkä tarvinnut enemmän. En tiedä miten turhauttavaksi kokeneemmat ampujat kokivat kurssilaisten erilaisen lähtötason, ehkä kurssia ennen olisi hyvä saada järjestettyä aseisiin tutustumistilaisuuksia. Itseäni tuo odottelu ei haitannut ollenkaan, aika kului hyvässä seurassa ja varustehankintoja suunnitellessa.

Kokonaisuutena kurssi oli hyvä, ammattitaitoisesti läpiviety ja ehdottoman tarpeellinen. Kenraalin rata on tosi hyvä paikka kurssin pitoon. Meillä oli hyvä porukka ja erityisen kivaa oli tutustua uusiin harrastajiin. Kotiin päästyäni annoin luovutusvoiton kuumeelle ja jätin varustehuollon harjoittelut tuonnemmaksi. Lämmin kiitos kaikille kurssia järjestäneille ja mukana olleille.

Hyvällä sykkeellä, ilon kautta,
Bella Coola #117 Shootist